Siirry pääsisältöön

Tekstit

3889.20 - Miten Jugoslavian sota vaikutti minuun?

Vaikka olin vain 3-7 -vuotias Jugoslavian sodan aikana, se on vaikuttanut minuun syvästi. Ensinäkin opin arvostamaan itsenäisyyttä ja vapautta, niin Kroatian kuin Suomenkin. Se, että molemmat kotimaani ovat vapaita, ei ole itsestään selvyys. Se on erittäin suuri lahja, mutta monesti onnistumme unohtamaan sen rauhan aikana. Saamme olla kiitollisia itsenäisyydestämme! Niin Suomen kuin Kroatian itsenäisyyden puolesta on vuodatettu verta, hikeä ja kyyneliä. Osaammeko arvostaa sitä? Toisekseen tämä kokemus rikastutti minua. Ymmärrän mitä on olla sodan jaloissa. Ymmärrän sen kärsimykset. Pelot. Ahdistukset. Turvattomuuden. Levottomuuden. Vihan. Mutta ymmärrän myös sen, miten rakkaus voi muuttaa kaiken sodankin keskellä. Se kun saa kokea rakkautta, toivoa, huolenpitoa, ystävällisyyttä ja omastaan jakamista, siinä on suuri vaikuttava ja muuttava voima. Ennen kaikkea suurin muuttava voima on Jumalan Sanassa, armossa ja rakkaudessa. Kun ihminen pahan keskellä kokee Jumalan huolenpitoa ja ihmis
Uusimmat tekstit

3889.19 - Sodan arvet

Sodan loputtua Sota pikkuhiljaa loppui eri paikkakunnilla eri tahtiin. Viimeisimpien joukossa vapautui Kninin kaupunki. Sodan jäljet olivat tuhoisat. Harva oli se rakennus, johon ei ollut mikään osunut. Ihmiset alkoivat pikkuhiljaa palata koteihinsa, jotka olivat raunioina. Sen lisäksi, että heidän kodit olivat maan tasalla, myös monen perheen jäsenet olivat sodassa surmatut, kateissa tai haavoittuneita. Näiden ihmisten tuska oli sanoin kuvamaton! Tunnen yhden naisen, joka menetti sodan aikana miehensä, molemmat pojat, kotinsa ja elantonsa. Voitte vain kuvitella hänen tuskaa ja surua. Eikä tämä ollut ainoa tapaus, monilla oli aivan samantapainen tilanne. Ihmiset olivat lohduttomia, väsyneitä, nälissään ja kylmissään – kaikkensa menettäneitä. Ilo oli suuri niillä, joiden perhejäsenet olivat elossa. Mutta suru oli valtava niillä, joiden isät, äidit, pojat, tyttäret, vävyt, miniät, lapsenlapset ja sukulaiset olivat kadonneitten listalla tai sodassa surmatut. Hyvin muistan niiden ihmiste

3889.18 - Onko jo toivoa rauhasta?

”Sodan suhteen täällä Slavoniassa on tällä haavaa rauhallista. Karlovacista alas Dalmatiaan on usein tulituksia. Jakovin omaisista: Hänen äitinsä itki katkerasti eilen puhelimessa, ettei hän uskalla edes lääkäriin lähteä arvaamattomien pommitusten takia Zadarissa. Nuorin ja köyhin sisko neljän lapsensa kanssa on ollut pakolaisena ja melkein 2v. ja hänen kotinsa on rauniona ja miehensä rintamalla. Keskimmäisen siskon kylää pommitettiin muutama päivä sitten, ja vanhimman siskon uuteen taloon on osunut kaksi kranaattia. Nuorin veli taistelee rintamalla. Poliisiserkkua Marioa kidutettiin raa'asti vankilassa niin, että jäi elinikäiseksi invalidiksi. Tässä kärsimyspätsissä hän sai tulla uskoon ja hän haluaa loppuelämänsä käyttää evankeliumin eteenpäin viemiseksi kansansa keskuudessa.” rukouskirjeestä 9/93. Sodan takia emme pystyneet kolmeen vuoteen näkemään Kroatian sukua, mutta onneksi tilanne muuttui kesällä 1994. Seurakunta kasvoi Vuoden 1993 loppupuolella Sl. Brodin seurakunnan to

3889.17 - Uusia tuulia seurakuntatyössä

Isäni ainoana pappina Itä-Kroatiassa Loppuvuodesta 1992 Sl. Brodin pommitukset alkoivat olla rauhoittumaan ainakin hetkellisesti. Siitä huolimatta vaikka on ollut hetken aikaa rauhallista, ihmiset olivat peloissaan, sillä sissit olivat valloittaneet joen toisen puolen. Voimassa oli edelleen yleishälytys ja ulkonaliikkumiskielto klo 23-5 välillä. Suurin osa koululaisista oli siirretty ympäri Kroatiaa kouluihin, koska koulut olivat säpäleinä. Tämän järjestelyn takia meidänkin seurakunnan lapset ja nuoret olivat kuka missäkin. Siitä huolimatta vanhempani jäljelle jäänneille lapsille ja nuorille pitivät uskonnontunteja. Ja he saivat lapsiin pientä toivonkipinää sovittuaan, että jouluaattona oli tulossa joulujuhla, johon lapset harjoittelivat sitten jotain ohjelmaa. 1/93 kirjeessä kerrotaan näin joulujuhlastamme: ”Joulunaaton perhejuhlassamme saimme kokea Jumalan siunausta ja läsnäoloa. Herra kutsui juhlaamme n. 140 ihmistä. Lasten vanhemmat näyttelivät jouluevankeliumin lasten yllätyksek

3889.16 - Sireenien soidessa

Vaikka yleishälytyksiä oli jatkuvasti, ihmiset tulivat kirkkoon uskollisesti. Jälleen kerran yleishälytyksen soidessa sunnuntain jumalanpalveluksessa kastettiin seurakuntaamme kolme uutta jäsentä. Se oli jännää huomata, miten sodan keskellä ihmiset ruoan ja vaatteiden lisäksi etsivät Jumalaa. Meidän seurakunnassa Sl. Brodissa sodan alussa oli vain 14 jäsentä, mutta sodan aikana jäsenmäärä kasvoi 800:aan. Toki sodan loputtua osa muutti takaisin kotikonnuille tai lähti työn perässä muualle, joten seurakuntaamme jäi 400 jäsentä. Joka tapauksessa seurakuntamme kasvoi alkutekijöistä suuresti. Suuri ihme oli se, että seurakuntamme koostui seitsemästä eri kansallisuudesta ja, että he kaikki istuivat vierekkäin kirkossa ilman vihaa ja rakastivat toisiaan. Seurakuntamme oli elävä osoitus siitä, että rakkaus voitti vihan. Lisäksi sodan aikana ja sen jälkeenkin isäni hautasi satoja serbejä, koska ortodoksipapit olivat karanneet kaupungistamme ja room. katollisilla papeilla ei ollut lupa haudata h

3889.15 - Pari pientä ”lomaa” sodan keskellä

"Loma" Unkarissa Sota-arki oli hetkistä ja rankkaa, niinpä Kroatian ev. lut. kirkon piispa kehotti perhettämme hetkeksi mennä lepäämään pois sodan jaloista. Isä koki, ettei hän voi jättää seurakuntaa ilman paimenta sodan keskellä, niinpä toukokuussa me kahdestaan äidin kanssa lähdettiin Unkariin kuumille lähteille neljäksi päiväksi. Sen muistan siitä reissusta, että oli kunnon helle ja aurinko paahtoi kovasti. Meillä ei ollut mukana aurinkovoidetta, joten ostettiin sellainen sieltä. Tai siis luultiin ostaneemme aurinkovoidetta, mutta se olikin itseruskettavaavoidetta, ja niin me molemmat paloimme kunnolla auringossa. Muistan sen, kun isä tuli meidät hakemaan, me emme jaksaneet tehdä mitään, kun olimme niin punaiset ja voimattomat. "Loma" Osjekissa Toinen mukamas ”loma” oli, kun me oltiin pari kolme kuukautta Osijekissa, joka oli yksi isäni vastuulla olevista muista seurakunnista Sl. Brodin lisäksi. Eli toisin sanoen, silloin tehtiin kyllä työtä Osijekissa ja isä k

3889.14 - Kranaattisadetta Sava-joen toiselta puolelta

Sodassa aina välillä oli rauhallisempaa ja välillä taas ei. Slavonski Brodia vastapäätä Sava-joen toisella puolella on Bosanski Brod -niminen kaupunki, joka on Bosniaa. Niinpä kun sota laajeni joen toiselle puolelle, se tuntui meilläkin. Alkuun se vaikutti vain niin, että yötä päivää kuulimme siellä tapahtuvien pommitusten ja ampumisten ääniä sekä näkyi suuren pakolaisten määrässä. Ensimmäisen viikon aikana sieltä tuli kaupunkiimme 1500 pakolaista.  Pappilamme ja kirkkomme oli erittäin suosittu pakolaisten kohde, sillä meiltä sai apua. Muistan sen päivittäisen suuren määrän ihmisiä, jotka kävivät pihapiirissämme. Ei ollut rauhaa edes syödä lounasta rauhassa, joten vanhempani laittoivat keskellä päivää tunniksi lukkoon pihamme portit, jotta saimme hetken hengähtää. Huhtikuussa 1992 serbien valloitettua Bosanski Brodin alkoivat hyökkäykset Bosnian puolelta meidän kaupunkiin, niistä kertoo äitini 4/92 rukouskirjeessämme: ”Vajaa kaksi viikkoa sitten saimme kuulla Sava-joen toiselta puole