Kroatian 21-vuotis syntymäpäivä

Kroatia on nuoren aikuisen ikäinen, siis nyt maanantaina (25.6.) tuli täyteen 21-vuotta. Kroatian itsenäistyminen ex-Jugoslaviasta on ollut rankkaa. Jo muutama kuukausi ennen Kroatian itsenäistymistä keväällä vuonna 1991 Kroatian alueella asuvat serbit osoittivat mieltään asiasta, kapinoivat ja tekivät ensimmäisiä hyökkäyksiä Kroatian kapunkeihin. Kesällä alkoi kunnon sota ja se kesti neljä vuotta.

Sodan syy: Kroaatit puolustivat kotimaataan ja halusivat vapautua serbien vallan alta. Serbit eivät haluneet luopua Suur-Serbian haaveista, sillä heillä oli ajatuksena: Missä on yksi serbi, siellä on myös Serbia.

Sota näytti alussa todella toivottomalta Kroatian silmin katsottuna, sillä jo paljon ennen sodan ensi oireita, serbit olivat takavarikoineet kaikki aseet (paitsi poliisien) itselleen. Kroatialla, Bosnialla ja Hertsegovianalla, sekä Slovenialla ei ollut aseita sodan alkaessa. Serbit olivat ylivoimiaisia. Onneksi Yhdysvallat auttoivat aseiden hankkimisessa. Kaikesta huolimatta, vaikka alussa näytti toivottomalta, Kroatia ja muut maat saivat itselleen kalliin itsenäisyyden taisteltua (vaikka se vaati mm. monia tuhansia ihmishenkiä).

Kroatian itsenäisyyspäivällä on verinen historia, jonka merkitys on suuri. Se on kroaateille ns. pyhä päivä, jolloin hetkeksi pysähdytään miettimään mitä kaikkea itsenäistyminen vaati. Silloin kansa lähtee luontoon grillaamaan ja iloitsemaan saamastaan itsenäisyydestä, jonka eteen tuli vuodatettua verta, hikeä ja kyyneleitä. Se on päivä, jolloin kunnioitetaan Kroatiaa puolustaneiden sotilaiden urotöitä. Ilman heidän uhrautumista ja panosta, Kroatia ei olisi nyt välttämättä sitä mitä se nyt on.

Itsenäisyyden hinta: Veri, hiki ja kyyneleet.

(Tämä laulu on isänmaallinen ja se on tehty sodan aikana Kroatian muusikoiden yhteistyönä.)

Mikä tekee minusta suomalaisen?

Juhannuskokko Kemijärven rannalla

Aiemmin kerroin mikä tekee minusta kroatialaisen, joten nyt on suomalaisuuden vuoro.

Vaikka synnyin Kroatiassa suomalainen äitini piti huolta siitä, että opin puhumaan suomea. Itse asiassa äitini ja myös isäni puhuivat minulle pelkkää suomea kahden ensimmäisen elinvuoteni aikana vaikka asuttiinkin Kroatiassa. Vasta täytettyäni kaksi vuotta isäni alkoi puhumaan minulle kroatiaa. Joten ensimmäinen oppimani kieli oli suomi. Äiti piti huolta siitä, että suomalaiset juureni pysyivät ehyvinä. Lopputulos oli se, että puhuin äidin kanssa suomea ja isän kanssa kroatiaa. Tämä tapa on juurtunut niin syvälle, että edelleenkin puhekieli vaihtuu lennosta kun puhun vanhempieni kanssa esim. ruokapöydässä. 

En ole kokenut sotaa Suomessa, mutta silti koen vahvasti sisimmässäni olevani suomalainen. Olen niin paljon suomalainen kuin mitä puoliksi suomalainen voi olla. Suomalaisuus virtaa suonissani ja olen siitä iloinen. Suomessa koen olevani kotona aina Savossa, sillä äidin vahva savolaisuus on tarttunut minuunkin. Rakastan Suomea ja savolaisuutta.

Sauna ja saunominen. Rakastan kunnon löylyjä ja heti perään hyppyjä kylmään järveen. Sauna, se on suomalaisuutta korkeimmillaan. Nimittäin kroatialaiset kaverini eivät lainkaan ymmärrä mitä järkeä on juosta kuumansta kylmään. Heidän mielestä ei saunomisessa mitään järkeä. Siinä he ovat väärässä. Minä nautin saunomisesta ja olen kiitollinen tästä suomalaisten keksinnöstä. Tärkeänä pidän myös suomalaiset perinteet ja juhlat.


Suomalaiset juureni ja myös äidin suku tekevät eniten minusta suomalaisen. Olen nyt asunut Suomessa jo kohta yhdeksän vuoden ajan ja nämä vuodet ovat erittäin paljon suomalaistaneet minua. Saatan edelleenkin olla pihalla esim. siitä kuka suomalainen voitti MM-mitallin mäkihypyssä vuonna 1985 tai mikä suomalainen bändi oli menestyvin 90-luvulla, mutta se ei minua hauttaa. Kaikkea ei ole pakko tietää. Pääasia on se, että tuntee olevansa suomalainen. Se riittää.