Kaksi kotimaata, yksi sydän

Seuraavan tekstin kirjoitin lukiossa mediadiploomityönnä. Ajattelin sen laittaa tähän luettavaksi näin muutaman vuoden jälkeen... Tässä se on vähän lyhennettynä ja päivitettynä.  Mukavia lukuhetkiä!  Turkoosinsininen Adrianmeri Mitä Kroatia on? Onko se vain Adrianmerta? Onko se vain Velebit - vuori? Vai onko se jotain muutakin? Mitä Kroatia todella on? On vaikeata määritellä Kroatiaa pelkästään muutamin sanoin. Jotta voisi ymmärtää Kroatiaa ja kroaatteja, se pitää nähdä omin silmin. Eikä vain näkeminen riitä, pitää kokea ja tuntea Kroatian salat. Kroatia on enemmän kuin Dubrovnik, Plitvicka-järvet tai aurinkoiset rannat. Se on maa, jonka kansa elää ja taistelee pysyäkseen elossa. Kroatia on sirpin (tai moukarin) muotoinen, itsenäinen, maa, joka on vain 21 vuoden ikäinen. Maaperä on vaihteleva: erilaisia vuoria, kukkuloita, tasankoja, järviä, vuonoja, jokia, sekä meri sen seitsemine kansallispuistoineen.  Mutta sillä on pitkä monimuotoinen historia, joka alkoi jo 600

Dubrovnikin vanha kaupunki joutui kestämään kovat pommitukset sodan aikana. Minua ei tee kroatialaiseksi vain se, että olen kroatialaisen isäni tytär. Eikä minua kroaatiksi tee pelkästäänkään se, että synnyin Kroatiassa. No mikä sitten sen tekee? Yksinkertaisesti minua kroatialaiseksi tekevät monet asiat yhdessä... Olin vain 3-vuotias kun ex-Jugoslaviassa puhkesi sota. Kroatia, Slovenia sekä Bosnia ja Hertsegovina halusivat itsenäistyä Serbian vallan alta, mistä serbit eivät pitäneet ja niin syntyi sota. Vaikka olin pieni muistan hyvin miten ensimmäiset sodan enteet olivat näkyvissä ennen varsinaista sodan puhkemista... Yksi niistä oli se kun melkein päivälleen toukokuussa 21 vuotta sitten oltiin vanhempieni ja ystäviemme kanssa juhlistamassa isäni synytmäpäivää isäni kotikylässä sukulaisten seurassa. (Isäni on kotoisin Etelä-Kroatiasta rannikolta ja me asuimme silloin Itä-Kroatiassa sisämaassa, välimatkaa oli n. 700km.) Juhlat onnistuivat hyvin, mutta paluumatkalla takaisin

Ei simaa, ei tippaleipää, ei serpentiiniä, ei munkkia, ei valkolakkia... Näitä yllä mainittuja asioita ei löydy kroatialaisesta vapusta...  Olen aina vierastanut suomalaista vapunviettoa. Siinä on jotakin, mikä ei tehoa minuun... Mutta kroatialaista vappua olen aina valmis viettämään! Ja siksi juuri nyt minua harmittaa, etten ole Kroatiassa... Krka-joen putouksien keskellä oli kuivunut puu Ei simaa... Muistan kerran kun Kroatiassa äitini teki simaa vapuksi ja se oli mielestäni erittäin pahaa... Nimittäin se oli ensikosketukseni simasta (olisinkohan ollut silloin 13v?) ja se oli järkytys. Ei simassa ollut mitään vikaa, mutta se ei ollut sitä mitä odotin... Edelleenkään en pidä siitä. Voitte varmaan kuvitella miten se maistui kroatialaislle heidän ensimmäistä kertaa simaa maistaessaan... Heidän reaktiot olivat melko samat kuin minunkin... Ei tippaleipää... Ei munkkia...  Kroatiassa ei kumpaakaan tehdä vapuksi. sillä Kroatiassa ei syödä niin paljon öljyssä valmistettu