Kaksi kotimaata, yksi sydän

Meidän pappilassa oli pommisuoja, mutta alkuun sinne ei päässyt kuin ulkokautta. Ulkona juokseminen ilmahälytysten aikana oli vaarallista. Niinpä isäni teki eteiseen lattiaan aukon, josta pääsi kellariin pommisuojaan sisäkautta. Nyt ei enää tarvinnut kiertää ulkoa kautta pommisuojaan. Meidän kadulla olivat erittäin harvassa pommisuojat, joten aina kaikki naapurit ja ohikulkijat ilmahälytysten soidessa juoksivat meille suojaan. Ihmiset, jotka sinne tulivat, olivat yleensä hätääntyneitä ja peloissaan. Äitini kertoi, että kerran kun oli taas pommisuojamme täynnä pelokkaita ihmisiä, olin kovaan ääneen sanonut: ”Ei ole hätää, Jeesus meitä varjelee!”. Se oli rohkaissut ihmisiä ja sen sijaan, että olisivat pelokkaina kuunnelleet hiljaisuutta, he alkoivat rukoilemaan ja laulamaan virsiä. Tietämättäni olin rohkaissut ympäröiviä ihmisiä. Sisäänkäynti eteisestä pommisuojaan. Jonain toisena kertana kun oli pommisuoja täynnä ihmisiä, tapasin Mirnan, minua vuoden nuoremman tytön, jonka kanssa

”Herra, minun Jumalani, suuret ovat sinun ihmetekosi ja sinun aivoituksesi meitä kohtaan. Ei ole ketään sinun vertaistasi. Niitä minä tahdon julistaa, niistä puhua, niiden paljous on suurempi, kuin luetella taidan.” Ps. 40:6. Jumalan ihmeteot ovat olleet meille ihmettelemisen ja kiitoksen aiheet monella tavalla tämänkin syksyn aikana. Kuten mieheni viime kiertokirjeessä kertoi, sairastuin vakavasti verisuonen puhjetessa päästäni lokakuun alkupuolella. Lojuin vielä 7 pv kotonani, kun lääkärit eivät täällä osanneet ottaa niin vakavasti sairauttani. Sitten minut vietiin leikkaukseen Zagrebiin, missä jouduin olemaan 3 viikkoa. Ihmeellistä oli kokea täällä sairaalassa sota-ajan myllerryksissä Jumalan läsnäoloa ja lohdutusta. Suurta rohkaisua minulle toi myös se, että nukuttamissa minut leikkaukseen todennäköisesti näin ”unta”, että tämän sairaalan ja potilaiden puolesta paljon rukoiltiin ja täällä sai myös vapaasti todistaa Jeesuksesta, sekä Slavonski Brod ja Jakov olivat paljon lähempänä

”Rakkaat veljet ja sisaret Jeesuksessa Kristuksessa, runsaasti lisääntyköön teille armo ja rauha Jumalan ja meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa. Jumalan rakkaus on ilmestynyt ja antaa meille kaikki mikä on tarpeen kallisarvoiseen elämään Jeesuksen kanssa ajassa ja iankaikkisuudessa. Tämä päämäärä ja lahja on edessämme joka päivä Jumalan armosta. Jumalan rakkauden lähde antaa ikuisuusnäköalan elämäämme maan päällä. (”Kun olitte synnin orjia, ette voineet palvella vanhurskautta. Minkä sadon te siitä korjasitte? Kaikkea sellaista mitä nyt häpeätte, sillä sen loppuna on kuolema.  Mutta kun nyt olette päässeet vapaiksi synnistä ja tulleet Jumalan palvelijoiksi, te korjaatte satona pyhityksen ja saatte lopuksi ikuisen elämän. Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” Room. 6:20–23) Murheellisena kerron teille Marjan sairaudesta. 7.10. aamulla Saara herätteli meitä ja minä valmistelin aamupalaa. Y

Äidin sairastuminen Muistan sen lokakuisen maanantaiaamun vuonna 1991 kun äitini sairastui. Isi oli laittamassa aamupalaa ja minä leikin äidin kanssa makuuhuoneessa. Yhtäkkiä äiti alkoi valittamaan kovaa päänsärkyään. Muistan äidin heikon olon ja pahoinvoinnit. Ihmettelin mikä äitiä vaivaa... Isi oli vakavana. Seuraavaksi muistan vieneemme äidin ensiapuun. Sairaalan kaikki ikkunat oli laudoitettuina ja ovien edessä oli hiekkasäkkikasoja. En muista mitä sitten tapahtui, mutta sen muistan että sillä viikolla äitiä vietiin useamman kerran ensiapuun. Eikä mikään tuntunut auttavan. Ihmeellisesti sunnuntaina äiti soitti virsiä jumalanpalveluksessa, vaikka hänen vointinsa oli huono. Kaikki olimme hyvin huolissaan äidistäni, myös seurakuntalaiset. Sitten luoksemme tuli kaverini Anabelan isä, joka oli lääkäri, ja hän tajusi mikä äitiäni vaivaa. Seuraava muistikuvani on se, kun isin kanssa ajoimme ambulanssin perässä pikkuteitä Zagrebiin. Zagrebin sairaalassa todettiin äitini kärsineen aivover

Äitini Marja-Liisa kirjoitti tulevia vaikeuksia enteillen rukouskirjeessämme 5/91 seuraavasti: ”Joku aika sitten tänne Sl. Brodin kasarmille tuotiin Bosniasta lisää tankkeja ja liittoarmeija vielä vaati kaupungissamme olevan tankkitehtaan luovuttamaan kaikki valmiit tankit armeijalle, mistä syntyi meteliä ja mielenosoituksia. Pari kertaa kaikki serbialaisten näyteikkunat kaupungissamme lyötiin hajalle. Uhkauksia on tullut myös lähimmän naapurimme, upouuden ortodoksisen kirkon räjäyttämisestä ilmaan, jonka pelossa serbit kiireellä nyt rakentavat aitaa sen ympärille. Eilen Jakov tapasi kaupunkimme kulttuuri- ja uskontoasian puheenjohtajan, joka Jakovia pyysi pitämään silmällä kirkkoa, toivoen ettei sen räjäyttämistä tapahtuisi.” . Lähtö Suomeen Suunnaton tuska, pelko ja ahdistus, paljon haavoittuneita ja ihmisuhreja sekä valtava taloudellinen vahinko kohtasivat Jugoslavian jo kesällä 1991. Missään ei olut turvallista, sillä levottomuudet muuttuivat yhä rajummiksi. Perheemme sai sekä kr

”Ja vielä, kun näinä päivinä koko maailma on pelon vallassa Irakin-Kuwaitin sodan syttymisen uhan takia tai jos käännämme katseemme lähemmäksi, sota voi puhjeta täällä Jugoslaviassakin minä hetkenä tahansa, me saamme uskovina katsoa Herraan ja Häneen Sanansa vakuuttaa meille: ”Herra on minun valkeuteni ja autuuteni; ketä minä pelkään! Herra on minun elämäni turva; ketä minä vapisen! Vaikka sotajoukko asettuisi minua vastaan, ei minun sydämeni pelkäisi; vaikka sota nousisi minua vastaan, siinäkin minä olisin turvassa.” Ps. 27:1,3. Tätä Herran antamaa turvallisuutta, Hänen armollista ja rakastavaa läsnäoloaan ja siunausta toivotamme Sinulle, rakas ystävämme alkaneelle Uudelle Vuodelle!” näin kirjoitti äitini rukouskirjeessämme 1/91 Slavonski Brodissa. Sodan uhka oli selvästi jo ilmassa leijumassa, se odotti vain sopivaa hetkeä iskeäkseen... Lämmin kesäkuinen tuuli hyväili äitini ja minun kasvoja. Slavonski Brodin pappilan piha oli täynnä väriä ja tuoksuja. Poimin kukkia äidilleni ja sa

Selitän lyhyesti vähän taustaa Jugoslavian sodasta, jotta sitten voin jatkaa omien sotakokemusten kertomista. Yleisesti slaavilaisilla kansoilla on ollut aina vahvana piirteenä kostoperinteet, mistä johtuen Balkanilla on ollut historian aikana paljon sotia, ja se näkyi myös tässä sodassa. Kommunistisessa Jugoslaviassa oli mottona ”bratstvo i jedinstvo” eli veljeys ja ykseys. Titon ollessa vallassa se toimi vallan hyvin. Kuitenkin Titon kuoleman jälkeen v. 1980 tilanne alkoi askel kerrallaan muuttua. Serbit halusivat saada yhtenäisen Suur-Serbian, samalla kun muut Jugoslavian kansat alkoivat nostaa esiin omaa kansallista identiteettiansa yhä enemmän. Kroatia mm. alkoi nostaa kroatiankielen asemaa, mikä ei miellyttänyt serbejä. Samalla serbit alkoivat tehdä ideologisia puhdistuksia Jugoslavian liittoarmeijassa, jonka seurauksena korkeissa asemissa oli melkein pelkästään serbejä. Tilanne alkoi muuttua yhä vakavammaksi. Serbit alkoivat tarkoituksella härnätä poliittisella tasolla muita k

Olen slavonialainen, kroatialainen, savolainen, dalmatialainen, karjalainen, suomalainen sekä kaikkea niiden välistä. Olen suomalais-kroatialainen ja kroatialais-suomalainen, kahden maan ja kulttuurin sekoitus. Synnyin Jugoslaviassa Kroatian osavaltion pääkaupungissa Zagrebissa keväällä 1988. Synnyin Marja-Liisan ja Jakovin perheeseen. Vanhempieni tarinat Äitini Marja-Liisa on lähtöisin Nilsiästä kuusihenkisestä perheestä. Hän on vanhin lapsista. Perheellä oli maatila järven rannalla. Vaikka Nilsiä oli körttipitäjä, niin äitini perhe ei tunnustautunut herännäisiksi, vaikkakin niissä piireissä pyörivät jonkin verran. Lukion jälkeen äitini muutti Turkuun opiskelemaan pääaineenaan kemiaa. Siellä hän sai tulla uskoon. Niinä aikoina äidilläni heräsi kiinnostus lähetystyöhön ja hän Jumalalle lupasi lähteä lähetystyöhön jonain päivänä. Muutaman vuoden päästä Marja-Liisa löysi itsensä Jugoslavian aktiosta, jolloin hän sai sydämelleen jugoslavialaiset ihmiset. Siitä seurasi se, että hän haki