3889.2 - Tiensulkuja ja panssarivaunuja

Pastellinkeltainen Opel Kadett ajoi mutkaista tietä vuoristoalueen läpi kohti meren rantaa. Kevät oli täydessä kukassa ja vappuun oli enää pari päivä. Koko matkaseurueemme jännitti miten matkan käy, koska radiossa oli uutisoitu levottomuuksista ympäri Jugoslavian. Matkalla Etelä-Kroatiaan automme oli joutunut useamman kerran pysähtymään tarkastuspisteiden, tiensulkujen ja panssaripartioiden takia. Serbisissit eivät helpolla päästäneet meitä läpi, mutta isäni rohkeus ja vakuuttavat vastaukset riittivät aseistetuille sisseille, samalla kun äitini ja kaksi muuta lähettiä painoivat päänsä rukoukseen. Niinpä meidän seurue sai jatkaa matkaa kohti Zadarin rantakaupunkia, missä meillä oli lähettien kokous. Illalla seurueeseemme liittyi vielä kolme muuta lähettiä ja lapsi. Kaikki olimme helpottuneita ja kiitollisia Jumalalle siitä, että matka sujui hyvin, serbien vihamielisyydestä huolimatta. Mutta samalla tulimme entistä enemmän tietoisiksi, että serbit olivat tosissaan aloittaneet miehittämään Kroatiaa ja muita Jugoslavian osatasavaltiota.

Läheteistä kaikki muut olivat suomalaisia, paitsi isäni oli kroaatti. Paluumatkalla Itä-Kroatiaan poikkesimme juhlimaan isäni syntymäpäivää hänen kotikyläänsä Koprnoon. Siellä kaikki meidän sukulaiset ja naapuritkin yrittivät saada meitä luopumaan ajamisesta takaisin Itä-Kroatiaan Bosnian kautta, koska sillä reitillä oli serbien miehitetty alue. Mutta isäni oli vakuuttunut, että pääsemme läpi ilman suurempia ongelmia, sillä kaikki on Jumalan käsissä. Niinpä lähdimme matkaan jännittynein ja osittain myös pelokkain mielin. Melkein heti matkan alkumetreillä teillä oli näkyvissä serbialaissotilaita panssarivaunuineen ja kyrillisine teksteineen. Mitä lähemmäs Kninin kaupunkia lähestyimme, sitä enemmän panssarivaunuja ja sotilaita tiensulkuineen tuli vastaan. Kaupungin kaduilla ei paljon muita ihmisiä näkynyt. Tunnelma kaupungissa oli jännittynyt ja aavemaisen hiljainen. Vain epäystävälliset serbisotilaat aseineen olivat katukuvassa. Ajoimme rauhallisesti sydämet pomppien kaupungin läpi. Kaikilla oli tunne, että mitä nopeammin pääsemme kaupungista ulos, sen parempi.

Noin puolen tunnin päästä Kninin läpiajon jälkeen, kuulimme uutisista, että kaupunki oli suljettu kokonaan. Sinne ei enää kukaan päässyt sisään eikä ulos. Meidän matkaseurue oli viimeisten joukossa, jotka pääsivät Kninin läpi ajamaan. Se oli selvästi Jumalan varjelusta, sillä jos olisimme vähänkään myöhemmin menneet Kninin läpi, tilanne olisi voinut päättyä toisin. Jatkaessamme matkaa kohti Itä-Kroatiaa Bosnian läpi, näimme matkalla serbisissien lippuja ja kirjoituksia ”Tämä on Serbia”. Nämä kaikki merkit yhdessä enteilivät tulevista suurista vaikeuksista koko Jugoslaviassa. Tuo kokemus lisäsi tietoisuuttamme siitä, että sota on puhkeamassa hetkellä millä hyvänsä.

Jo paljon ennen matkalle lähtöä Slavonski Brodissa isäni oli naapurissa olevalle ortodoksikirkolle antanut avustusrahaa heidän kirkon rakennusurakkaa varten. Isäni oli saanut siitä tositteen, jonka hän otti mukaan kyseiselle matkalle tietäen, että jos serbit rupeavat hankaliksi, tuolla tositteella voi olla suurikin merkitys selviämisessä. Onneksi kyseistä paperinpalaa ei tarvittu käyttää, sillä Jumala piti huolen meistä. Kaikki pääsimme turvallisesti perille koteihimme, mutta jokainen alkoi miettimään miten tämä levoton tilanne kehittyy. Milloin syttyy sota?

Elimme vuotta 1991. Itse olin tuolloin juuri täyttänyt kolme vuotta. Asuimme äitini Marja-Liisan ja isäni Jakovin kanssa Slavonski Brodissa, Kroatian itäosassa, Kroatian ja Bosnian rajalla, vain Sava-joki oli välissä. Vanhempani olivat lähetystyöntekijöinä Jugoslaviassa Kroatian osatasavaltiossa, kuten myös muutama muu suomalainen. Mahdollisen sodan merkkejä näkyi jo ilmassa paljon ennen tätä.

Jugoslavia koostui kuudesta osatasavallasta, jotka olivat Kroatia, Slovenia, Serbia, Bosnia-Hertsegovina, Makedonia ja Montenegro sekä kahdesta Serbiaan kuuluvasta autonomisesta alueesta, eli Kosovosta ja Vojvodinasta. Jugoslaviassa Titon kuoleman jälkeen poliittinen tilanne alkoi olla erittäin kireä, mikä pikkuhiljaa kasvoi yhä aggressiivisemmaksi myös käytännössä. Tilanne alkoi uhkaavasti näyttää piakkoin räjähtävältä ruutitynnyriltä. Enää ei tarvittu kuin palava tulitikku tai soihtu, jotta ruutitynnyri räjähtäisi.

3889.1 - Jumala varjele Kroatiaa – 3889 -projektin esittely

”Hyvänä päivänä iloitse ja pahana päivänä muista, että Jumala on antanut ne molemmat. Ei ihminen voi moittia Jumalaa.” - Saarnaaja 7:14

Bože, čuvaj Hrvatsku, moj dragi dom, 

ljude koji blaguju pri oltaru Tvom. 

Nek’ se sliju molitve sve u jedan glas, 

čuvaj ovo sveto tlo, blagoslovi nas. 

Ako treba, Gospode, evo, primi zavjet moj, 

uzmi život od mene pa ga podaj njoj! 

I u dobru i u zlu, budi s nama, budi s njom! 

Bože, čuvaj Hrvatsku, moj dragi dom! 

Bože, čuvaj Hrvatsku, moj dragi dom! 

- Đani Maršan

Suomennos:

Jumala, varjele Kroatiaa, mun rakasta kotia,

ihmisiä jotka aterioivat Sinun alttarillasi.

Tulkoon kaikki rukoukset yhdeksi.

varjele koko pyhä maa, siunaa meitä.

Jos on tarve, ota minun lupaukseni.

ota mun elämäni ja anna se hänelle!

Hyvässä ja pahassa, ole kanssamme, hänen kaa!

Jumala, varjele Kroatiaa, mun rakasta kotia!

Jumala, varjele Kroatiaa, mun rakasta kotia!

Näillä sanoin soi radiosta tämä laulu monta kertaa sodan aikana ja muistan kyseisen biisin edelleenkin ulkoa. Olen siis Saara, ja olen puoliksi kroatialainen ja puoliksi suomalainen. Elin perheeni kanssa läpi Jugoslavian sodan ja siitä haluan kertoa tämän blogin kautta. Tämän sotakokemusteni kirjaamisprojektin aloitin jo kymmenen vuotta sitten, mutta sen teko eteni hitaasti, sillä tämä projekti nosti jatkuvasti tunteita pintaan. Varsinaisesti 3889 -projektin laitoin käyntiin kuutisen vuotta sitten, mutta välissä oli monta vuotta, etten koskenutkaan siihen. Nyt hiihtolomalla 2018 päätin ottaa asian työn alle ja niinpä tämä projekti sai tuulta alleen ja lähti lentoon. Olen nyt työstänyt tätä niin hiihtolomalla kuin sen jälkeenkin melkein päivittäin ja nyt olen tässä tilanteessa, että tämä olisi valmis.

Halusin, vielä kun muistini toimii, kirjata ylös perheemme kokemuksia Jugoslavian sodan keskeltä ja samalla itsekin uudestaan käydä läpi lapsuuteni tapahtumat. Ko. sodalla (kuten sodilla yleensäkin) oli suuri vaikutus jokaiseen joka sen koki ja siksi myös halusin tämän projektin kautta selvittää itselleni, että miten se oli minuun vaikuttanut. Voin sanoa, että tämä ei ole ollut helppoa, mutta koen, että niin itse sodassa eläminen, kuin nyt siitä kirjoittaminen, ovat olleet rikastuttavia kokemuksia, vaikkakin se kuulostaa oudolta.

Mistä tulee numero 3889? Vaikka sodan aikana moni tuttuni menehtyi, kukaan isäni suvusta ei kuollut. Sodassahan kaikki taistelemaan kykenevät miehet joutuivat rintamalle sotimaan (isäni ei tarvinnut mennä, koska oli pappi). Niinpä minunkin kroatialaiset sukulaismiehet joutuivat taistelemaan itsenäisyyden puolesta. Moni heistä haavoittui, mutta yksikään ei menehtynyt. Laskin erään kerran Kroatian veteraanien tilastotietojen avulla, että pelkästään neljä minun sukulaista: Marko, Željko, Ivica ja Mario, puolustivat Kroatiaa yhtensä 3889 päivän verran sodan aikana, osa pidempään, osa lyhempään. Se numero pysäytti minut ja niin tämän projektin nimeksi tuli 3889. (Toki olihan mulla enemmänkin sukulaisia rintamalla taistelemassa, mutta kaikkia tietoja en löytänyt.)

Alun perin tämän projektin tarkoitus oli tulla kirjana ulos, mutta sitten muutin suunnitelmani, ja nyt sen julkaisenkin näin blogina. Kaikki kertomukset ovat oikeasti tapahtuneet ja tätä tehdessäni olen käyttänyt oman muistini lisäksi perheemme rukouskirjeitä ja vanhempieni haastatteluja sekä muutamia kirjoja taustatietoina. En olisi osannut uskoa vielä pari kuukautta sitten, että sain projektini kasaan. Ja nyt tämä olisi tässä – valmiina julkaistavaksi. (Yritän n. kerran viikossa laittaa uuden tekstin tulemaan.) 

Siunattuja lukuhetkiä!

T. Saara

P.s. Pieni varoituksen sana: joissain kohdissa kerron suoraan ja koristelematta raaoista sotatilanteista.