3889.2 - Tiensulkuja ja panssarivaunuja

Pastellinkeltainen Opel Kadett ajoi mutkaista tietä vuoristoalueen läpi kohti meren rantaa. Kevät oli täydessä kukassa ja vappuun oli enää pari päivä. Koko matkaseurueemme jännitti miten matkan käy, koska radiossa oli uutisoitu levottomuuksista ympäri Jugoslavian. Matkalla Etelä-Kroatiaan automme oli joutunut useamman kerran pysähtymään tarkastuspisteiden, tiensulkujen ja panssaripartioiden takia. Serbisissit eivät helpolla päästäneet meitä läpi, mutta isäni rohkeus ja vakuuttavat vastaukset riittivät aseistetuille sisseille, samalla kun äitini ja kaksi muuta lähettiä painoivat päänsä rukoukseen. Niinpä meidän seurue sai jatkaa matkaa kohti Zadarin rantakaupunkia, missä meillä oli lähettien kokous. Illalla seurueeseemme liittyi vielä kolme muuta lähettiä ja lapsi. Kaikki olimme helpottuneita ja kiitollisia Jumalalle siitä, että matka sujui hyvin, serbien vihamielisyydestä huolimatta. Mutta samalla tulimme entistä enemmän tietoisiksi, että serbit olivat tosissaan aloittaneet miehittämään Kroatiaa ja muita Jugoslavian osatasavaltiota.

Läheteistä kaikki muut olivat suomalaisia, paitsi isäni oli kroaatti. Paluumatkalla Itä-Kroatiaan poikkesimme juhlimaan isäni syntymäpäivää hänen kotikyläänsä Koprnoon. Siellä kaikki meidän sukulaiset ja naapuritkin yrittivät saada meitä luopumaan ajamisesta takaisin Itä-Kroatiaan Bosnian kautta, koska sillä reitillä oli serbien miehitetty alue. Mutta isäni oli vakuuttunut, että pääsemme läpi ilman suurempia ongelmia, sillä kaikki on Jumalan käsissä. Niinpä lähdimme matkaan jännittynein ja osittain myös pelokkain mielin. Melkein heti matkan alkumetreillä teillä oli näkyvissä serbialaissotilaita panssarivaunuineen ja kyrillisine teksteineen. Mitä lähemmäs Kninin kaupunkia lähestyimme, sitä enemmän panssarivaunuja ja sotilaita tiensulkuineen tuli vastaan. Kaupungin kaduilla ei paljon muita ihmisiä näkynyt. Tunnelma kaupungissa oli jännittynyt ja aavemaisen hiljainen. Vain epäystävälliset serbisotilaat aseineen olivat katukuvassa. Ajoimme rauhallisesti sydämet pomppien kaupungin läpi. Kaikilla oli tunne, että mitä nopeammin pääsemme kaupungista ulos, sen parempi.

Noin puolen tunnin päästä Kninin läpiajon jälkeen, kuulimme uutisista, että kaupunki oli suljettu kokonaan. Sinne ei enää kukaan päässyt sisään eikä ulos. Meidän matkaseurue oli viimeisten joukossa, jotka pääsivät Kninin läpi ajamaan. Se oli selvästi Jumalan varjelusta, sillä jos olisimme vähänkään myöhemmin menneet Kninin läpi, tilanne olisi voinut päättyä toisin. Jatkaessamme matkaa kohti Itä-Kroatiaa Bosnian läpi, näimme matkalla serbisissien lippuja ja kirjoituksia ”Tämä on Serbia”. Nämä kaikki merkit yhdessä enteilivät tulevista suurista vaikeuksista koko Jugoslaviassa. Tuo kokemus lisäsi tietoisuuttamme siitä, että sota on puhkeamassa hetkellä millä hyvänsä.

Jo paljon ennen matkalle lähtöä Slavonski Brodissa isäni oli naapurissa olevalle ortodoksikirkolle antanut avustusrahaa heidän kirkon rakennusurakkaa varten. Isäni oli saanut siitä tositteen, jonka hän otti mukaan kyseiselle matkalle tietäen, että jos serbit rupeavat hankaliksi, tuolla tositteella voi olla suurikin merkitys selviämisessä. Onneksi kyseistä paperinpalaa ei tarvittu käyttää, sillä Jumala piti huolen meistä. Kaikki pääsimme turvallisesti perille koteihimme, mutta jokainen alkoi miettimään miten tämä levoton tilanne kehittyy. Milloin syttyy sota?

Elimme vuotta 1991. Itse olin tuolloin juuri täyttänyt kolme vuotta. Asuimme äitini Marja-Liisan ja isäni Jakovin kanssa Slavonski Brodissa, Kroatian itäosassa, Kroatian ja Bosnian rajalla, vain Sava-joki oli välissä. Vanhempani olivat lähetystyöntekijöinä Jugoslaviassa Kroatian osatasavaltiossa, kuten myös muutama muu suomalainen. Mahdollisen sodan merkkejä näkyi jo ilmassa paljon ennen tätä.

Jugoslavia koostui kuudesta osatasavallasta, jotka olivat Kroatia, Slovenia, Serbia, Bosnia-Hertsegovina, Makedonia ja Montenegro sekä kahdesta Serbiaan kuuluvasta autonomisesta alueesta, eli Kosovosta ja Vojvodinasta. Jugoslaviassa Titon kuoleman jälkeen poliittinen tilanne alkoi olla erittäin kireä, mikä pikkuhiljaa kasvoi yhä aggressiivisemmaksi myös käytännössä. Tilanne alkoi uhkaavasti näyttää piakkoin räjähtävältä ruutitynnyriltä. Enää ei tarvittu kuin palava tulitikku tai soihtu, jotta ruutitynnyri räjähtäisi.