Kaksi kotimaata, yksi sydän

Ovet vierekkäin Havahduin tällä viikolla siihen, että suomalaiset eivät tunne naapureitaan kovin hyvin. Emme edes tiedä lähinaapurin etunimeä puhumattakaan mistää muusta. Myönnän itsekin syyllistyväni tähän. Lähinaapureistani tiedän vain todella vähän. Tiedän lähinaapureistani vain seuraavat asiat: yhden naapurin ammatin, toisen naapurin muun maan kansalaisuuden ja kolmannen naapurin lemmikkikoiran nimen. Ja siihen se jää. Se on järkyttävää, sillä olen asunut heidän naapurina jo yli 2,5 vuotta, enkä vieläkään ole oppinut tuntemaan heitä. Jokainen elää omaa elämäänsä ja kun kohdataan, vaan moikataan. That's it. Kroatiassa asia on täysin päinvastainen. Siellä tunnetaan naapurit todella hyvin. Mm. Kroatiassa tiedetään milloin on minkäkin naapurin syntymäpäivä ja ketkä ovat hänen sukulaiset, missä naapuri on töissä ja kenen kanssa hän viettää aikaansa, mikä on naapurin lempiruoka ja mikä on hänen paha tapansa. Siellä jopa tiedetään enemmänkin, kuin mitä naapuri itse tietää itsest

Nyt on vuorossa pikainen musiikkimatka Kroatiaan. 1. Marko Perković Thompson - Dolazak Hrvata Tämä biisi kertoo Kroatialaisten tulosta Balkkanin niemimaalle. Se on todella isänmaallinen laulu ja sen laulaja Thompson ei laula paljon muuta kuin isänmaallisia biisejä. Thompson on yksi lempilaulajistani. Videon alussa rumpuja soittava poika on laulajan oma poika. Tässä biisissä on englannin kielinen tekstitys, joten voit jopa ymmärtää mistä tässä biisissä on kyse. 2. Slaven Bilić & Rawbau - Vatreno ludilo Tämä on yksi monista Kroatian urheilun kannustuslauluista, mutta tässä on erikoista se, että sen on tehnyt mm. tämän vuoden Kroatian EM-jalkapallojoukkueen päävalmentaja Slaven Bilić. Tähän biisiin ei ole muuta sanottavaa paitsi, että valmentaja kannustaa tulisesti kotimaataan ja sen joukkuetta. 3. October Light - Croatia Tämän biisin ovat tehneet viisi veljestä. Biisi on rento ja erittäin kroatialainen. Tämän biisin ainoa huono puoli on se, että videossa alussa menee 40 se

Krv nije voda. = Veri on vettä sakeampaa. Tämä sanonta on yleinen Kroatiassa. Sillä tarkoitetaan sittä, että pidetään sukulaisten kanssa yhtä. Sukulaisuus menee aina kaiken edelle kroatialaisten maailmassa. Tärkeätä on pitää yhteys sukulaisiin ja hypätä apuun tarvittaessa. Sama veri yhdistää sukulaisia olemaan toisilleen uskollisia. Tämä piirre näkyy jokaisessa suvussa. Sukulaisuus on kallisarvoista. Se, että pidetään omasta suvusta huolta on hieno juttu, mutta kun tulee riita parin sukulaisen välillä, silloin on suvun sotatanner pystyssä. Jokainen valitsee puolensa ja pitää puolta sille jota suosii. Joskus tälläiset riidat saavat aikaisiksi syviä haavoja sukulaisten välille. Kuitenkin useinmiten saman veren voima voittaa ja suvun rauha palautuu sitä myötä. Itse olin nyt lomalla Kroatiassa ja siellä käydessä tapasin isäni sukua. Hienoa on huomata miten sukulaiseni välittävät minusta vaikka asun kaukana heistä. Aina kun heitä näen koen olevani samaa verta heidän kanssaan. Sukulaiseni

Kroatia on nuoren aikuisen ikäinen, siis nyt maanantaina (25.6.) tuli täyteen 21-vuotta. Kroatian itsenäistyminen ex-Jugoslaviasta on ollut rankkaa. Jo muutama kuukausi ennen Kroatian itsenäistymistä keväällä vuonna 1991 Kroatian alueella asuvat serbit osoittivat mieltään asiasta, kapinoivat ja tekivät ensimmäisiä hyökkäyksiä Kroatian kapunkeihin. Kesällä alkoi kunnon sota ja se kesti neljä vuotta. Sodan syy: Kroaatit puolustivat kotimaataan ja halusivat vapautua serbien vallan alta. Serbit eivät haluneet luopua Suur-Serbian haaveista, sillä heillä oli ajatuksena: Missä on yksi serbi, siellä on myös Serbia. Sota näytti alussa todella toivottomalta Kroatian silmin katsottuna, sillä jo paljon ennen sodan ensi oireita, serbit olivat takavarikoineet kaikki aseet (paitsi poliisien) itselleen. Kroatialla, Bosnialla ja Hertsegovianalla, sekä Slovenialla ei ollut aseita sodan alkaessa. Serbit olivat ylivoimiaisia. Onneksi Yhdysvallat auttoivat aseiden hankkimisessa. Kaikesta huolimatta,

Juhannuskokko Kemijärven rannalla Aiemmin kerroin mikä tekee minusta kroatialaisen, joten nyt on suomalaisuuden vuoro. Vaikka synnyin Kroatiassa suomalainen äitini piti huolta siitä, että opin puhumaan suomea. Itse asiassa äitini ja myös isäni puhuivat minulle pelkkää suomea kahden ensimmäisen elinvuoteni aikana vaikka asuttiinkin Kroatiassa. Vasta täytettyäni kaksi vuotta isäni alkoi puhumaan minulle kroatiaa. Joten ensimmäinen oppimani kieli oli suomi. Äiti piti huolta siitä, että suomalaiset juureni pysyivät ehyvinä. Lopputulos oli se, että puhuin äidin kanssa suomea ja isän kanssa kroatiaa. Tämä tapa on juurtunut niin syvälle, että edelleenkin puhekieli vaihtuu lennosta kun puhun vanhempieni kanssa esim. ruokapöydässä.  En ole kokenut sotaa Suomessa, mutta silti koen vahvasti sisimmässäni olevani suomalainen. Olen niin paljon suomalainen kuin mitä puoliksi suomalainen voi olla. Suomalaisuus virtaa suonissani ja olen siitä iloinen. Suomessa koen olevani kotona aina Savos

Seuraavan tekstin kirjoitin lukiossa mediadiploomityönnä. Ajattelin sen laittaa tähän luettavaksi näin muutaman vuoden jälkeen... Tässä se on vähän lyhennettynä ja päivitettynä.  Mukavia lukuhetkiä!  Turkoosinsininen Adrianmeri Mitä Kroatia on? Onko se vain Adrianmerta? Onko se vain Velebit - vuori? Vai onko se jotain muutakin? Mitä Kroatia todella on? On vaikeata määritellä Kroatiaa pelkästään muutamin sanoin. Jotta voisi ymmärtää Kroatiaa ja kroaatteja, se pitää nähdä omin silmin. Eikä vain näkeminen riitä, pitää kokea ja tuntea Kroatian salat. Kroatia on enemmän kuin Dubrovnik, Plitvicka-järvet tai aurinkoiset rannat. Se on maa, jonka kansa elää ja taistelee pysyäkseen elossa. Kroatia on sirpin (tai moukarin) muotoinen, itsenäinen, maa, joka on vain 21 vuoden ikäinen. Maaperä on vaihteleva: erilaisia vuoria, kukkuloita, tasankoja, järviä, vuonoja, jokia, sekä meri sen seitsemine kansallispuistoineen.  Mutta sillä on pitkä monimuotoinen historia, joka alkoi jo 600

Dubrovnikin vanha kaupunki joutui kestämään kovat pommitukset sodan aikana. Minua ei tee kroatialaiseksi vain se, että olen kroatialaisen isäni tytär. Eikä minua kroaatiksi tee pelkästäänkään se, että synnyin Kroatiassa. No mikä sitten sen tekee? Yksinkertaisesti minua kroatialaiseksi tekevät monet asiat yhdessä... Olin vain 3-vuotias kun ex-Jugoslaviassa puhkesi sota. Kroatia, Slovenia sekä Bosnia ja Hertsegovina halusivat itsenäistyä Serbian vallan alta, mistä serbit eivät pitäneet ja niin syntyi sota. Vaikka olin pieni muistan hyvin miten ensimmäiset sodan enteet olivat näkyvissä ennen varsinaista sodan puhkemista... Yksi niistä oli se kun melkein päivälleen toukokuussa 21 vuotta sitten oltiin vanhempieni ja ystäviemme kanssa juhlistamassa isäni synytmäpäivää isäni kotikylässä sukulaisten seurassa. (Isäni on kotoisin Etelä-Kroatiasta rannikolta ja me asuimme silloin Itä-Kroatiassa sisämaassa, välimatkaa oli n. 700km.) Juhlat onnistuivat hyvin, mutta paluumatkalla takaisin

Ei simaa, ei tippaleipää, ei serpentiiniä, ei munkkia, ei valkolakkia... Näitä yllä mainittuja asioita ei löydy kroatialaisesta vapusta...  Olen aina vierastanut suomalaista vapunviettoa. Siinä on jotakin, mikä ei tehoa minuun... Mutta kroatialaista vappua olen aina valmis viettämään! Ja siksi juuri nyt minua harmittaa, etten ole Kroatiassa... Krka-joen putouksien keskellä oli kuivunut puu Ei simaa... Muistan kerran kun Kroatiassa äitini teki simaa vapuksi ja se oli mielestäni erittäin pahaa... Nimittäin se oli ensikosketukseni simasta (olisinkohan ollut silloin 13v?) ja se oli järkytys. Ei simassa ollut mitään vikaa, mutta se ei ollut sitä mitä odotin... Edelleenkään en pidä siitä. Voitte varmaan kuvitella miten se maistui kroatialaislle heidän ensimmäistä kertaa simaa maistaessaan... Heidän reaktiot olivat melko samat kuin minunkin... Ei tippaleipää... Ei munkkia...  Kroatiassa ei kumpaakaan tehdä vapuksi. sillä Kroatiassa ei syödä niin paljon öljyssä valmistettu

Hei, Olen kahden maan kansalainen, sekä suomalainen, että kroatialainen. Monesti minulta kystyään kumpaa olen enemmän, mihin en edelleenkään osaa mitään vastata. Olen yhtä paljon suomalainen kuin mitä olen kroatialainenkin. Zagrebin keskusaukiolta katselee Ban Jelačić Synnyin muinaisessa Jugoslaviassa Kroatian pääkaupungissa Zagrebissa pieneen perheeseen (äitini on suomalainen ja isäni on kroatialainen). Asuin Kroatiassa 15-vuotiaaksi asti, sen jälkeen muutin Suomeen opiskelemaan. Kroatiassa ehdin kokea niin sotaa kuin rauhaakin, mutta myös iloa ja surua. Suomessa olen nyt asunut 15-vuotiaasta lähtien, mutta edelleen käyn Kroatiassa n. puolen vuoden välein. Kroatiassa on sanonta: veri ei ole vettä. Mikä tarkoittaa sitä, että sukulaisista pidetään huolta vaikka he olisivat todella kaukaista sukuakin... Ja se näkyy vahvasti siellä ja se myös heijastuu minussa, mistä pääsette pian lukemaan... Suomalaisuuden ja kroatialaisuuden yhteinen matka alkaa tastä blogin kirjoittamisen m