Mikä tekee minusta suomalaisen?

Juhannuskokko Kemijärven rannalla

Aiemmin kerroin mikä tekee minusta kroatialaisen, joten nyt on suomalaisuuden vuoro.

Vaikka synnyin Kroatiassa suomalainen äitini piti huolta siitä, että opin puhumaan suomea. Itse asiassa äitini ja myös isäni puhuivat minulle pelkkää suomea kahden ensimmäisen elinvuoteni aikana vaikka asuttiinkin Kroatiassa. Vasta täytettyäni kaksi vuotta isäni alkoi puhumaan minulle kroatiaa. Joten ensimmäinen oppimani kieli oli suomi. Äiti piti huolta siitä, että suomalaiset juureni pysyivät ehyvinä. Lopputulos oli se, että puhuin äidin kanssa suomea ja isän kanssa kroatiaa. Tämä tapa on juurtunut niin syvälle, että edelleenkin puhekieli vaihtuu lennosta kun puhun vanhempieni kanssa esim. ruokapöydässä. 

En ole kokenut sotaa Suomessa, mutta silti koen vahvasti sisimmässäni olevani suomalainen. Olen niin paljon suomalainen kuin mitä puoliksi suomalainen voi olla. Suomalaisuus virtaa suonissani ja olen siitä iloinen. Suomessa koen olevani kotona aina Savossa, sillä äidin vahva savolaisuus on tarttunut minuunkin. Rakastan Suomea ja savolaisuutta.

Sauna ja saunominen. Rakastan kunnon löylyjä ja heti perään hyppyjä kylmään järveen. Sauna, se on suomalaisuutta korkeimmillaan. Nimittäin kroatialaiset kaverini eivät lainkaan ymmärrä mitä järkeä on juosta kuumansta kylmään. Heidän mielestä ei saunomisessa mitään järkeä. Siinä he ovat väärässä. Minä nautin saunomisesta ja olen kiitollinen tästä suomalaisten keksinnöstä. Tärkeänä pidän myös suomalaiset perinteet ja juhlat.


Suomalaiset juureni ja myös äidin suku tekevät eniten minusta suomalaisen. Olen nyt asunut Suomessa jo kohta yhdeksän vuoden ajan ja nämä vuodet ovat erittäin paljon suomalaistaneet minua. Saatan edelleenkin olla pihalla esim. siitä kuka suomalainen voitti MM-mitallin mäkihypyssä vuonna 1985 tai mikä suomalainen bändi oli menestyvin 90-luvulla, mutta se ei minua hauttaa. Kaikkea ei ole pakko tietää. Pääasia on se, että tuntee olevansa suomalainen. Se riittää.