Mikä tekee minusta kroatialaisen?

Dubrovnikin vanha kaupunki joutui
kestämään kovat pommitukset sodan aikana.

Minua ei tee kroatialaiseksi vain se, että olen kroatialaisen isäni tytär. Eikä minua kroaatiksi tee pelkästäänkään se, että synnyin Kroatiassa. No mikä sitten sen tekee? Yksinkertaisesti minua kroatialaiseksi tekevät monet asiat yhdessä...

Olin vain 3-vuotias kun ex-Jugoslaviassa puhkesi sota. Kroatia, Slovenia sekä Bosnia ja Hertsegovina halusivat itsenäistyä Serbian vallan alta, mistä serbit eivät pitäneet ja niin syntyi sota. Vaikka olin pieni muistan hyvin miten ensimmäiset sodan enteet olivat näkyvissä ennen varsinaista sodan puhkemista... Yksi niistä oli se kun melkein päivälleen toukokuussa 21 vuotta sitten oltiin vanhempieni ja ystäviemme kanssa juhlistamassa isäni synytmäpäivää isäni kotikylässä sukulaisten seurassa. (Isäni on kotoisin Etelä-Kroatiasta rannikolta ja me asuimme silloin Itä-Kroatiassa sisämaassa, välimatkaa oli n. 700km.) Juhlat onnistuivat hyvin, mutta paluumatkalla takaisin sisämaahan jouduimme kulkemaan Knin-nimisen kaupungin läpi. Kninin läpi ajaessamme ihmettelimme kun kapungin kaduilla oli paljon serbialaisia panssareita ja sotilaita (vaikka Knin oli Kroatian alueella, niin siinä silloin asui enemmistönä serbejä)... Päästiin kuitenkin kaupungin läpi ongelmitta. Noin puoli tuntia myöhemmin auton radio oli päällä ja siellä juuri uutisoitiin, kuinka hetki sitten Kninin valtasivat sebrit ja, että kaupuniin ei enää päässyt sisään eikä ulos. Meillä oli matkassa Jumalan varjelusta, kun päästiin ehjinä pois serbien valtauksen alta...

Tässä oli lyhyt tosi kertomus ensimmäisistä enteistä serbien vihamielisyydestä ennen sodan puhkeamista ja tulevaisuudessa lupaan kirjoittaa lisää kokemuksistani ex-Jugoslavian sodasta. Nyt kuitenkin palaan kysymykseen: mikä tekee minusta kroaatin? Olen kokenut millaista on elää keskellä sotaa sireenien soidessa ja vihollisten pommittessa. Olen nähnyt ihmisten tuskan, surun ja ahdingon heidän menetettyään kotinsa, perheensä ja toivonsa. Mutta olen myös sodan keskellä nähnyt sen kun ihmiset ovat saaneet apua ja toivoa mm. vanhempieni jakaessa humanitaarista apua ja ilosanoman sanoja sodasta kärsiville.

Sodassa kaatuneiden kroatialaisten
sotilaiden muistomerkki (yksi monista)

Syy siihen miksi kerroin äskeiset kokemukset on se, että olen kokenut verta, hikeä ja kyyneleitä kroatialaisena kroatialaisten kanssa. Koen, että sota, sodasta selviytyminen ja sodan jälkeisen elämän normalisointi ovat vahvasti vaikuttaneet minuun kroatialaisena (ja suomalaisenakin)! Kroatialaisena oleminen on minulle enemmän kuin kansalaisuus. Se on minulle kokemus oman maan puolesta taistelemisesta ja selviytymisestä - se on verta, hikeä ja kyyneleitä! 

Kuten olen aikaisemmin maininnut, olen vain 75% kroatialainen ja toiset 75% suomalainen. En ole kumpiakaan 100%. Molemmat kotimaani ovat sydämessäni, mutta eri lailla ja juuri siksi sydämeeni mahtuvat molemmat, mikä tekee yhteensä 150%. Miten se on mahdollista, sitä en itsekään tiedä, mutta niin se vaan on.

Lähiaikoina aion kertoa, mikä tekee minusta suomalaisen. :)