3889.20 - Miten Jugoslavian sota vaikutti minuun?

Vaikka olin vain 3-7 -vuotias Jugoslavian sodan aikana, se on vaikuttanut minuun syvästi. Ensinäkin opin arvostamaan itsenäisyyttä ja vapautta, niin Kroatian kuin Suomenkin. Se, että molemmat kotimaani ovat vapaita, ei ole itsestään selvyys. Se on erittäin suuri lahja, mutta monesti onnistumme unohtamaan sen rauhan aikana. Saamme olla kiitollisia itsenäisyydestämme! Niin Suomen kuin Kroatian itsenäisyyden puolesta on vuodatettu verta, hikeä ja kyyneliä. Osaammeko arvostaa sitä?

Toisekseen tämä kokemus rikastutti minua. Ymmärrän mitä on olla sodan jaloissa. Ymmärrän sen kärsimykset. Pelot. Ahdistukset. Turvattomuuden. Levottomuuden. Vihan. Mutta ymmärrän myös sen, miten rakkaus voi muuttaa kaiken sodankin keskellä. Se kun saa kokea rakkautta, toivoa, huolenpitoa, ystävällisyyttä ja omastaan jakamista, siinä on suuri vaikuttava ja muuttava voima. Ennen kaikkea suurin muuttava voima on Jumalan Sanassa, armossa ja rakkaudessa. Kun ihminen pahan keskellä kokee Jumalan huolenpitoa ja ihmisen ystävällisyyttä, ne saavat toivon kipinän syttymään. Kun kohtasimme hädässä olevia ihmisiä, autoimme heitä ja lohdutimme heitä, tapahtui muutoksia ihmisissä. Viha muuttui anteeksiannoksi. Pelko rauhaksi. Levottomuus luottamukseen Jumalaan. ”Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon.” sanotaan 1. Joh. 4:17b-18a:ssa. Me itse emme pysty tekemään tätä muutosta, mutta Jumala voi. Hän on rakkaus. Hän on toivo. Hän on tie. Hän on rauha. Hän on turva. Hän on pelastus.

Projektin 3889 alussa
Kun kymmenen vuotta sitten aloitin tämän projektin ja lähdin käymään läpi Jugoslavian sodan taustoja ja tapahtumia, kesken kaiken huomasin tulleeni katkeraksi serbeille siitä, mitä he tekivät muille Jugoslavian kansoille. En osannut antaa heille anteeksi. Enkä halunnutkaan. Se oli vaikeaa. Mutta Jumala muutti asenteeni. Väitin pitkään itselleni, etten voi olla rasisti, koska olen kahden maan sekoitus, mutta samalla olin katkera serbeille. Eräänä päivänä Jumala nosti tämän asian esiin ja jouduin kohtaamaan oman tekopyhyyteni ja asenteeni. Painin asian kanssa pitkään, mutta lopulta minun oli vaan myönnettävä, että olin rasisti. Se teki kipeää, mutta Jumalan armon avulla asenteeni muuttui ja pääsin vapaaksi siitä. Opin, ettei katkeruudesta seuraa mitään hyvää. Opin, että sen ja kaiken muun kaunan voin jättää Jeesuksen ristin juurelle ja pyytää Jumalaa murtamaan muurit ja muuttamaan minut. Ja niin tapahtui. En ole enää katkera serbeille, kiitos Jumalalle! Opin, että niin serbit kuin kroaatit, niin venäläiset kuin suomalaisetkin, ja kaikki maailman kansat, ovat samalla viivalla Jumalan silmissä. Ainoastaan Jumalan armo ja rakkaus voivat muuttaa vihan, katkeruuden, pelon. Ei ole olemassa yhtään ihmistä tai kansaa, joka ei tarvitsisi Jumalan muuttavaa armoa ja rakkautta. Me emme pärjää ilman niitä. ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” Joh. 3:16.

Samalla kun Jumala vapautti minut katkeruudesta, tajusin miten ihmeellisenä rakkaudellisena esimerkkinä olivat sodan aikana ja sen jälkeenkin minun vanhemmat ja myös meidän Sl. Brodin seurakunta. Seurakunnassamme oli seitsemää eri kansallisuutta ja kaikki olivat sulassa sovussa keskenään, sillä Jumalan muuttava rakkaus oli kantavana voimana. Seurakuntamme oli yhtä suurta perhettä, jossa ei katsottu toisten kansallisuuksia, vaan sitä, että kaikki yhtälailla oltiin Jumalan lapsia. Vanhempani eivät erotelleet ihmisiä tosistaan, vaan ottivat kaikki avosylin vastaan ja auttoivat jokaista. He olivat innostavana esimerkkinä koko seurakunnalle ja minullekin. Vanhemmiltani opin sodassa, että rakkaus voittaa pelon, epätoivon, ahdistuksen ja vihan. Jäin ihmettelemään miten se lapsena näkemäni ja kokemani rakkaus muuttui aikuisiässä katkeruudeksi, mutta onneksi Jumala puuttui asiaan. Rakkaus todellakin muuttaa kaiken!

Sodan jälkeiset vaikutukset
Yksi sodan vaikutuksista minuun on ollut se, että en edelleenkään suostu katsomaan sotaelokuvia, joissa käytetään automatisoituja aseita. Vanhanaikaiset aseet kuten miekat ja jouset, eivät haittaa elokuvissa, mutta nämä modernimmat aseet ovat liian lähellä kokemuksiani aidosta sodasta. Se kun näin ja kuulin oikeiden aseiden käyttöä oikeassa sodassa neljän vuoden ajan, se jätti jälkensä. Myöskään en pidä kerran kuukaudessa testattavien väestöhälyttimien sireenien äänestä: ne tuovat joka kerta välittömästi sodan mieleen.

Toisaalta nämä edellä mainitsemani asiat ovat hassuja sen rinnalla, mitä seuraavaksi kerron. Peruskoulun loppupuolella suunnittelin kroatialaisen ystäväni kanssa Kroatian armeijaan liittymistä. Koin vahvasti, että jos tulee vastaavanlainen tilanne uudestaan, haluan olla etulinjassa puolustamassa maatani. Mutta muutettuani lukioon Suomeen, jouduin jättämään Kroatian armeijaan liittymisen haaveet sikseen. Mutta sen sijaan aloin haaveilemaan Suomen puolustusvoimiin liittymistä ja sen kautta rauhanturvaajaksi pääsemisestä. Halusin päästä turvaamaan rauhaa Kosovoon tai jonnekin muualle. Sekin kyllä jäi vain haaveeksi, sillä toisin on elämäni tie vienyt. Ja hyvä näin.

Visiitti Sarajevoon

Hotellivirkailijan auto, jolla kierrettiin koko Sarajevo.

Kolmisen vuotta sitten kävin hyvän ystäväni kanssa Sarajevossa, Bosnian ja Hertsegovinan pääkaupungissa, jossa tutustuin tähän samaan sotaan bosnialaisten näkökulmasta. Hotellissamme, jossa majoituttiin, oli innokas vastaanottovirkailija, joka halusi meille esitellä Sarajevon kaupunkia ja sen historiaa. Oli kesähelteinen päivä ja siitä huolimatta lähdettiin yksityiselle kaupunkikierrokselle hänen pienellä keltaisella autollaan. Hän vei meidät mm. sotamuseoon, joka toimi salaisen tunnelin (”Pelastuksen tunneli”) lähtökohtana, joka meni lentokentän alta. Sarajevon saarron aikana kyseisen tunnelin kautta toimitettiin kaupunkiin ruokaa, lääkkeitä, tupakkaa ja aseita. Se oli ainoa turvallinen tie kaupunkiin. Kyseinen tunneli kaivettiin salahankkeena ja se oli 720 m pitkä ja 1,5 m korkea.

Oppaamme kertoi hänen kokemuksistaan sodasta Sarajevossa ja miten siitä selvisi perheineen. Hän kertoi sodan pahuudesta, mutta myös niistä pienistä rakkauden kokemuksista kaiken hässäkän keskellä. Hän oli erittäin kiitollinen kroaateille, että he tulivat auttamaan bosnialaista sodan aikana, mutta viha serbejä kohtaan oli edelleen suuri. Mieleeni jäi hänen lauseensa ”En voi koskaan antaa anteeksi serbeille.” ja se on erittäin surullista, että viha on voimakkaampi kuin kaikki muu. Sarajevo on mielenkiintoinen ja värikäs kaupunki. Lännen ja idän sekoitus. Kroaattien, bosnialaisten ja serbien sekoitus. Vanhan ja uuden sekoitus. Se mitä näin, kuulin ja opin tuona elokuisena päivänä Sarajevossa, auttoi minua ymmärtämään Jugoslavian sodan laajuutta ja vaikutuksia paljon paremmin. Ennen tätä päivää kyllä tiesin sodan laajuudesta ja vaikutuksista muissakin silloisissa Jugoslavian osatasavaltioissa, mutta nyt se tuli paljon konkreettisemmaksi.

Loppuksi
En toivoisi keneenkään kokevan sotaa, mutta valitettavasti tässä maailman tilanteessa aina jossain päin maailmaa soditaan ja se on surullista. Miksi ihminen haluaa toiselle ihmiselle pahaa? Miksi valta on tärkeämpi kuin ihmishenki? Miksi ihmisen pahuus on niin suuri? ... Mutta omasta kokemuksestani voin sanoa, että jos jompaakumpaa kotimaatani kohtaisi sota, suurella todennäköisyydellä en jäisi toimettomaksi... Ennen kaikkea, jos niin kävisi, niin haluaisin sodankin keskellä olla välittämässä Jumalan rakkautta, toivoa ja apua ympäröiville ihmisille, niin kuin perheemme Jugoslavian sodassa teki. Se mitä nyt voimme tehdä on rukoilla, ettei sotia tulisi. Mutta jos niitä tuleekin, niin jo nyt voimme rukoilla Jumalan johdatusta, varjelusta ja meidän valmistautumista niitä aikoja varten. Jumala on uskollinen ja hän pitää meistä huolen, siitä olen varma!