”Ja vielä, kun näinä päivinä koko maailma on pelon vallassa Irakin-Kuwaitin sodan syttymisen uhan takia tai jos käännämme katseemme lähemmäksi, sota voi puhjeta täällä Jugoslaviassakin minä hetkenä tahansa, me saamme uskovina katsoa Herraan ja Häneen Sanansa vakuuttaa meille: ”Herra on minun valkeuteni ja autuuteni; ketä minä pelkään! Herra on minun elämäni turva; ketä minä vapisen! Vaikka sotajoukko asettuisi minua vastaan, ei minun sydämeni pelkäisi; vaikka sota nousisi minua vastaan, siinäkin minä olisin turvassa.” Ps. 27:1,3. Tätä Herran antamaa turvallisuutta, Hänen armollista ja rakastavaa läsnäoloaan ja siunausta toivotamme Sinulle, rakas ystävämme alkaneelle Uudelle Vuodelle!” näin kirjoitti äitini rukouskirjeessämme 1/91 Slavonski Brodissa. Sodan uhka oli selvästi jo ilmassa leijumassa, se odotti vain sopivaa hetkeä iskeäkseen...
Lämmin kesäkuinen tuuli hyväili äitini ja minun kasvoja. Slavonski Brodin pappilan piha oli täynnä väriä ja tuoksuja. Poimin kukkia äidilleni ja samalla silmäilin hedelmäpuita, sillä hedelmät näyttävät olevan kypsiä. Äitini osaisi lukea ajatukseni, hän poimi pari päärynää ja pesi ne ulkohanassa. Annoin äidille kukat ja istumme äidin kanssa varjoon rappusille ja aloimme syödä meheviä päärynöitä. Samalla ihmettelimme perhosten lentoa ja nautimme kesäsäästä. Vaikka meillä oli aurinkoista, niin Jugoslavian yläpuolella leijui synkkä pilvi. Kosovossa oli jo pitkään ollut verisiä yhteenottoja serbien ja albaanien välillä. Serbit päättivät lakkauttaa albaanien hallintoelimet, lehdet, radion ja TV:n. Samalla serbit veivät albaanien johtavat työpaikat, jolloin moni albaani jäi työttömäksi. Kosovossa tilanne oli alkamassa kiehumaan yli.
Samaan aikaan kroaatit olivat pelon ja kauhun vallassa serbien saarrettua muutamia kroatian kaupunkeja ja kyliä Pohjois-Dalmatiassa niin, ettei kenelläkään kroatialaisella ollut menemistä ko. paikkoihin. Kroatian poliisit yrittivät mennä näihin muutamiin kaupunkeihin helikoptereilla, mutta serbit estivät heidän aikeensa. Kroatiassa ei enää ollut turvallista olla. Turistit olivat häipyneet maasta saman tien, kun serbit tukkivat monet tiet ja kivittivät useita junia, henkilö- ja linja-autoja, niin että matkustamisesta oli tullut erittäin vaarallista. Serbisissien toiminnan syynä olivat vaatimukset ”kulttuuriautonomiaan” Kroatiassa. He olivat uhanneet, että sen he saavat vaikka aseilla, jos ei muuten onnistu. Ilmapiiri oli jännittynyt ja rauhaton koko Jugoslaviassa.
Myös täällä Slavoniassa oli ollut levottomuuksia, sillä muutamat pienet serbiryhmät ovat alkaneet nostamaan päätään. Ystävällisyys oli poissa, sillä naapurit pelkäsivät toisiaan. Äitini sanoi, että järkyttävintä oli huomata se, miten äsken hyvässä naapurisovussa asuvien kroaattien ja serbien väillä nyt kyti ikivanha vihamielisyys ja epäluulo toisiaan kohtaan. Viha oli sokaissut ihmissydämet, eivätkä he olleet mitään oppineet verisestä menneisyydestä.
Joulunilo
Kaiken tämän keskellä kristityillä Jugoslaviassa oli yksi ilon aihe. Nimittäin kommunismin aikana ei ollut lupaa juhlia Joulua. Samoin koululaisilla talviloma oli aivan eri aikaan kuin mitä Joulu oli. Tämä oli kestänyt 45 vuotta, mutta vuonna 1990 siihen tuli muutos. Koululaisten talviloma siirrettiin Joulun ympärille ja Joulua sai luvan juhlia vapaasti ilman pelkoa. Se oli ilouutinen kaikille, mutta samalla kaikkien mielessä pyöri pelko levottomuuksien leviämisestä. Se pelko osoittautui aiheelliseksi, sillä jo maaliskuussa 1991 serbisissit valtasivat Pakrac nimisen pikkukaupungin (100 km Slavonski Brodista länteen). Tilanne oli se, että Kroatia pyrki itsenäistymään ja Serbia alkoi pelätä menettävänsä vaikutusvaltaansa. Siitä se sota sai alkunsa.
Lämmin kesäkuinen tuuli hyväili äitini ja minun kasvoja. Slavonski Brodin pappilan piha oli täynnä väriä ja tuoksuja. Poimin kukkia äidilleni ja samalla silmäilin hedelmäpuita, sillä hedelmät näyttävät olevan kypsiä. Äitini osaisi lukea ajatukseni, hän poimi pari päärynää ja pesi ne ulkohanassa. Annoin äidille kukat ja istumme äidin kanssa varjoon rappusille ja aloimme syödä meheviä päärynöitä. Samalla ihmettelimme perhosten lentoa ja nautimme kesäsäästä. Vaikka meillä oli aurinkoista, niin Jugoslavian yläpuolella leijui synkkä pilvi. Kosovossa oli jo pitkään ollut verisiä yhteenottoja serbien ja albaanien välillä. Serbit päättivät lakkauttaa albaanien hallintoelimet, lehdet, radion ja TV:n. Samalla serbit veivät albaanien johtavat työpaikat, jolloin moni albaani jäi työttömäksi. Kosovossa tilanne oli alkamassa kiehumaan yli.
Samaan aikaan kroaatit olivat pelon ja kauhun vallassa serbien saarrettua muutamia kroatian kaupunkeja ja kyliä Pohjois-Dalmatiassa niin, ettei kenelläkään kroatialaisella ollut menemistä ko. paikkoihin. Kroatian poliisit yrittivät mennä näihin muutamiin kaupunkeihin helikoptereilla, mutta serbit estivät heidän aikeensa. Kroatiassa ei enää ollut turvallista olla. Turistit olivat häipyneet maasta saman tien, kun serbit tukkivat monet tiet ja kivittivät useita junia, henkilö- ja linja-autoja, niin että matkustamisesta oli tullut erittäin vaarallista. Serbisissien toiminnan syynä olivat vaatimukset ”kulttuuriautonomiaan” Kroatiassa. He olivat uhanneet, että sen he saavat vaikka aseilla, jos ei muuten onnistu. Ilmapiiri oli jännittynyt ja rauhaton koko Jugoslaviassa.
Myös täällä Slavoniassa oli ollut levottomuuksia, sillä muutamat pienet serbiryhmät ovat alkaneet nostamaan päätään. Ystävällisyys oli poissa, sillä naapurit pelkäsivät toisiaan. Äitini sanoi, että järkyttävintä oli huomata se, miten äsken hyvässä naapurisovussa asuvien kroaattien ja serbien väillä nyt kyti ikivanha vihamielisyys ja epäluulo toisiaan kohtaan. Viha oli sokaissut ihmissydämet, eivätkä he olleet mitään oppineet verisestä menneisyydestä.
Joulunilo
Kaiken tämän keskellä kristityillä Jugoslaviassa oli yksi ilon aihe. Nimittäin kommunismin aikana ei ollut lupaa juhlia Joulua. Samoin koululaisilla talviloma oli aivan eri aikaan kuin mitä Joulu oli. Tämä oli kestänyt 45 vuotta, mutta vuonna 1990 siihen tuli muutos. Koululaisten talviloma siirrettiin Joulun ympärille ja Joulua sai luvan juhlia vapaasti ilman pelkoa. Se oli ilouutinen kaikille, mutta samalla kaikkien mielessä pyöri pelko levottomuuksien leviämisestä. Se pelko osoittautui aiheelliseksi, sillä jo maaliskuussa 1991 serbisissit valtasivat Pakrac nimisen pikkukaupungin (100 km Slavonski Brodista länteen). Tilanne oli se, että Kroatia pyrki itsenäistymään ja Serbia alkoi pelätä menettävänsä vaikutusvaltaansa. Siitä se sota sai alkunsa.
Kommentit
Lähetä kommentti