Meidän pappilassa oli pommisuoja, mutta alkuun sinne ei päässyt kuin ulkokautta. Ulkona juokseminen ilmahälytysten aikana oli vaarallista. Niinpä isäni teki eteiseen lattiaan aukon, josta pääsi kellariin pommisuojaan sisäkautta. Nyt ei enää tarvinnut kiertää ulkoa kautta pommisuojaan. Meidän kadulla olivat erittäin harvassa pommisuojat, joten aina kaikki naapurit ja ohikulkijat ilmahälytysten soidessa juoksivat meille suojaan. Ihmiset, jotka sinne tulivat, olivat yleensä hätääntyneitä ja peloissaan. Äitini kertoi, että kerran kun oli taas pommisuojamme täynnä pelokkaita ihmisiä, olin kovaan ääneen sanonut: ”Ei ole hätää, Jeesus meitä varjelee!”. Se oli rohkaissut ihmisiä ja sen sijaan, että olisivat pelokkaina kuunnelleet hiljaisuutta, he alkoivat rukoilemaan ja laulamaan virsiä. Tietämättäni olin rohkaissut ympäröiviä ihmisiä.
Jonain toisena kertana kun oli pommisuoja täynnä ihmisiä, tapasin Mirnan, minua vuoden nuoremman tytön, jonka kanssa nopeasti ystävystyttiin pommituskoneiden lentäessä yllämme. Me leikittiin pommisuojassa, samalla kun huolestuneet ihmiset kuuntelivat hiljaa radiosta uutisia. Hänen äitinsä Neda alkoi käymään seurakunnassamme ja niin Mirnasta ja minusta tuli parhaat kaverit. Löysin elinikäisen ystävän pommitusten aikana. Yhteiset sodan kokemukset tekivät meidän ystävyydestä pesunkestävän.
Yö pommisuojassa
Monesti oli läpi yön pommitusvaara, jolloin kehotettiin ihmisiä pysymään pommisuojassa koko ajan. Yhtenä sellaisena yönä mentiin äidin kanssa nukkumaan kellariin pommisuojaan, isän jäädessä yläkertaan. Kellarissamme säilytettiin myös polttopuita. Sinä yönä kumpikaan meistä ei saanut unesta kiinni, sillä siellä vilisi ötököitä ja hiiriä. Niiden rapinat ja äänet eivät hiljenneet missään vaiheessa. Aamulla äidin kanssa oltiin rättiväsyneitä, mutta isä oli pirteä. Se oli meidän eka ja vika yö kellarissa.
Muistan myös sen kerran kun me pienen rauhallisen hetken aikana, jolloin ei ollut yleishälytystä voimassa, tilattiin polttopuita pappilaan ja kirkkoon. Ne tuotiin meille pihaan kokonaisina puina, niinpä meidän oli alettava pilkkoa niitä. Muutama seurakuntalainenkin tuli apuun. Yhdessä niitä pilkottiin ja kannettiin kellariin. Yhtäkkiä alkoi soimaan ilmahälytyksen sireeni ja meillä oli vielä kauhea kasa puita pilkkomatta. En tiedä miten, mutta yllättäen yhä useampi naapuri ja seurakuntalainen tulivat auttamaan meitä ilmahälytyksestä huolimatta. Suurella joukolla ihmisiä saatiin puut pilkottua ja kannettua kellariin muutamassa hetkessä ja niinpä me kaikki myös pääsimme pommisuojaan turvaan. Ei mennyt montaakaan hetkeä siitä, kun viimeiset meistä pääsivät sisälle, niin alkoivat pommituskoneet lentämään yllämme. Taas kerran Jumala varjeli meitä ja lähetti monia apukäsiä!
 |
| Sisäänkäynti eteisestä pommisuojaan. |
Jonain toisena kertana kun oli pommisuoja täynnä ihmisiä, tapasin Mirnan, minua vuoden nuoremman tytön, jonka kanssa nopeasti ystävystyttiin pommituskoneiden lentäessä yllämme. Me leikittiin pommisuojassa, samalla kun huolestuneet ihmiset kuuntelivat hiljaa radiosta uutisia. Hänen äitinsä Neda alkoi käymään seurakunnassamme ja niin Mirnasta ja minusta tuli parhaat kaverit. Löysin elinikäisen ystävän pommitusten aikana. Yhteiset sodan kokemukset tekivät meidän ystävyydestä pesunkestävän.
Yö pommisuojassa
Monesti oli läpi yön pommitusvaara, jolloin kehotettiin ihmisiä pysymään pommisuojassa koko ajan. Yhtenä sellaisena yönä mentiin äidin kanssa nukkumaan kellariin pommisuojaan, isän jäädessä yläkertaan. Kellarissamme säilytettiin myös polttopuita. Sinä yönä kumpikaan meistä ei saanut unesta kiinni, sillä siellä vilisi ötököitä ja hiiriä. Niiden rapinat ja äänet eivät hiljenneet missään vaiheessa. Aamulla äidin kanssa oltiin rättiväsyneitä, mutta isä oli pirteä. Se oli meidän eka ja vika yö kellarissa.
Muistan myös sen kerran kun me pienen rauhallisen hetken aikana, jolloin ei ollut yleishälytystä voimassa, tilattiin polttopuita pappilaan ja kirkkoon. Ne tuotiin meille pihaan kokonaisina puina, niinpä meidän oli alettava pilkkoa niitä. Muutama seurakuntalainenkin tuli apuun. Yhdessä niitä pilkottiin ja kannettiin kellariin. Yhtäkkiä alkoi soimaan ilmahälytyksen sireeni ja meillä oli vielä kauhea kasa puita pilkkomatta. En tiedä miten, mutta yllättäen yhä useampi naapuri ja seurakuntalainen tulivat auttamaan meitä ilmahälytyksestä huolimatta. Suurella joukolla ihmisiä saatiin puut pilkottua ja kannettua kellariin muutamassa hetkessä ja niinpä me kaikki myös pääsimme pommisuojaan turvaan. Ei mennyt montaakaan hetkeä siitä, kun viimeiset meistä pääsivät sisälle, niin alkoivat pommituskoneet lentämään yllämme. Taas kerran Jumala varjeli meitä ja lähetti monia apukäsiä!
Kommentit
Lähetä kommentti