3889.12 - Vaaroja ja varjeluksia

Varjeluksia vaarojen keskellä

Muistan sen kun yhtenä aamuna isi meni lähikauppaan ostamaan ruokaa perheellemme ja sen aikana alkoi soida ilmahälytyksen sireeni. Heti mentiin äidin kanssa polville sängyn viereen ja rukoiltiin isille varjelusta. Ja sitä isi todellakin tarvitsi. Nimittäin isä oli jo paluumatkalla, kun sireenit alkoivat soimaan. Hän oli yhden rakennuksen kulman takaa tulossa, kun hänen edestään suhahti kranaatin sirpale. Jos isäni olisi kävellyt yhtään nopeammin, se kranaatin sirpale olisi osunut häneen. Ihmeellisesti Jumala varjeli isää tälläkin reissulla!

Yhdessä vaiheessa isäni oli koko Itä-Kroatian ainoa luterilainen pappi, niinpä hän joutui monesti menemään hautaamaan ihmisiä ympäri itäistä Kroatiaa ilma- ja yleishälytysten aikaankin. Äidin kanssa meillä oli tapana rukoilla isän puolesta jokaisen reissun aikana välimatkan pituudesta huolimatta. Jälleen kerran Jakov on hautaamassa yhtä seurakuntalaista, kun ilmahälytyksen sireeni ilmoitti olemassaolostaan ja kaukaa kuuluivat lentokoneiden äänet. Siinä vaiheessa hautajaissaattue oli jo ehtinyt siirtyä siunauskappelilta haudalle. Ihmiset katsoivat paniikissa isääni, mitähän pappi aikoo tehdä. Isä tiesi, että jos hän nyt antaa pelolle vallan, koko homma lähtee käsistä. Joten isä jatkoi hautaan siunaamista normaalin tapaan ja ihmisetkin siitä sitten rauhoittuvat. Heti kun hautaaminen oli saatu päätökseen, kukin kiirehti turvaan. Ja taas Herran varjelus oli matkassa!

Meidän pappilamme ja kirkko olivat Sl. Brodin ydinkeskustassa. Ja kun kaupunkiamme pommitettiin, ydinkeskusta sai kärsiä eniten. Meistä vasemmalla oli keskussairaala ja kun siihen osui serbien heittämä kranaatti, kranaatin sirpaleet lensivät millekin asti. Yksi niistä meni kirkon katon läpi ja osui kirkon marmorilattiaan, siitä on vieläkin jälki jäljellä. Toinen osui pappilan varaston seinään, se taas aiheutti halkeamia seinään. Kolmas osui kirkontornin ristiin ja niin risti tippui maahan. Mutta muuten kirkko ja pappila säilyivät tällä kertaa ehjinä.

Naapurikirkon räjäytys
Meidän oikealla puolella, heti naapurissa, oli upouusi ortodoksikirkko. Yhtenä myrskyisenä yönä, kun vettä satoi kaatamalla, kuului kauhea pamaus ja kaikki pappilamme ikkunat ja ovet tulivat sisään. Kroaatit olivat serbeille kostotoimena sairaalasta ja monesta muusta kohteesta räjäyttäneet ortodoksikirkon maan tasalle. Sen seurauksena meidänkin pappila kärsi pahasti. Vanhempani olivat yöllä heränneet siihen, mutta minä olin nukkunut koko yön sikeästi. Aamulla kun heräsin ja kuulin sekä näin mitä oli yöllä tapahtunut, olin todennut, että Jumala oli lähettänyt minulle niin paljon enkeleitä, että en kuullut mitään. Samana päivänä suuri joukko seurakuntalaisia tuli auttamaan meitä siivoamaan kaikki ne ortodoksikirkon palaset, jotka olivat lentäneet meidän pappilaan ja pihaan, sekä korjaamaan ikkunoita ja ovia.

”Viime perjantain vastaisena yönä heräsimme noin puoli yhden aikaan rajuun ulkoilmaan. Salamoi ja ukkonen jyrisi ja kerran pamahti niin ettemme tienneet, mikä se oli? Huomasimme yllätykseksemme, että ikkunat makuuhuoneestamme lähtivät ja lasinsiruja oli pitkin lattiaa. Jakov nousi katsomaan kansliaamme ja kirkkosalia ja siellä odotti sama näky, ikkunat sirpaleita lattialla. Päättelimme, ettei se voinut olla salama, ehkä se oli kranaatti ja kun mitään ei pimeässä näkynyt, menimme nukkumaan. Mutta uni ei tullut, niin lähdimme uudelle tutkimusmatkalle. Avasimme salin käytävän oven. Enää ei tarvinnut kysellä, mitä oli tapahtunut; käytävään oli tullut ikkunoiden läpi tiiliä, betonia, ovien palasia, multaa, roskia, sirpaleita..., kun lähin naapurimme ortodoksikirkko oli lentänyt ilmaan. Seuraavana aamuna oli kaaos siivoamisen kanssa, mutta ystävät tulivat meitä auttamaan. Pappilan vahingot ovat suuret. Joudumme ostamaan laseja ikkunoihin, vuosi sitten rapattu ja maalattu seinä joudutaan uudelleen korjaamaan, kirkon aita, jonka Jakov heti tänne muutettuamme teki, lensi ilmaan ja venyi mitättömäksi ja koko tämä iso pappila räjähdyksestä tärisi niin, että seiniä ja kattoja halkeili. Jakov kävi kaupungin johtajan puheilla, joka sanoi, että voimme jättää korvausanomuksen vahingoista kaupungille, vaikka sillä ei ole nyt rahaa sodan takia. Tähän asti on yli 2000 rakennusta vaurioitunut kaupungissamme sodan keskellä.” kirjoitti Marja-Liisa 6/92 rukouskirjeessä.

Naapuruston pommitusta
Meitä vastapäätä oli kukkakauppa, johon osui kranaatti. Kranaatin sirpaleet lensivät kirkon ovesta sisään ja jokunen ikkunankin särkyi, mutta sen enempää vahinkoa ei tällä kertaa tullut. Meidän takana oli pieni pelto, yhtenä päivänä huomattiin, että sinne lensi jotain ja upposi. Sinne oli lentänyt pommi parin metrin päästä autotallistamme, mutta koska oli ollut sateita, se ei räjähtänyt vaan se upposi liejuun. Pian Kroatian sotilaat tulivat ja katsastivat tilanteen. He käskivät meidän avata jokainen ikkuna ja mennä pommisuojaan siksi aikaa, kun he mitätöivät pommin. Ikkunat piti avata, siksi ettei ne menisi rikki paineaallosta pommin räjähtäessä. Pommi oli uponnut todella syvälle ja he joutuivat käyttämään dynamiittia sen räjäyttämiseen, mutta ikkunat eivät menneet rikki. Herra varjeli meitä vaikka joka puolelta lensi kranaatteja ja pommeja.

Bosanski Brodin ja Slavonski Brodin välinen silta.

Sava-joen ylittävän sillan pommitus
Eräänä yönä isä ei saanut unta ja hän oli pappilan keittiössä valveilla, kun yhtäkkiä koko pappila tärähti kunnolla. Äitikin heräsi siihen ja meni kysymään isältä, tietääkö hän, mitä on tapahtunut. Uutisia kuunnelleessaan selvisi, että Sl. Brodin ja Bosanski Brodin välinen silta on pommitettu. Mie en ollut lainkaan siihen herännyt, Jumala on jälleen kerran lähettänyt suuren joukon enkeleitä ympärilleni.

Ote rukouskirjeestä 3/93: ”Sl. Brodissa on ollut suhteellisen rauhallista, vaikka edelleen on voimassa yleishälytys, kohta jo vuoden ajan yhtä mittaa, koska sissit asustelevat tuossa vieressä Sava-joen toisella puolella. Eräänä yönä he yrittivät räjäyttää taas kerran sillan Bosanski Brodin puoleisesta päästä sillä voimalla, että ikkunat ja katot lensivät monista taloista, jotka olivat juuri saatu korjatuksi. Järähdys oli valtavan voimakas niin, että maa tärisi 40 km:n päästä Sl. Brodista. Tuolloin Jakov oli tekemässä saarnaa ja sai nähdä, miten kaappiemme ovet heiluivat järähdyksestä koko rakennuksen mukana. Minä heräsin räsähdykseen, enkä tiennyt mitä kauheata tapahtui. Mutta meidän Saara ei tiennyt mitään tapahtumasta. Aamulla kuullessaan, mitä oli yöllä tapahtunut, hän iloisesti totesi; ”Jumala antoi minulle niin paljon enkeleitä, että sain nukkua rauhassa, enkä mitään kuullut yöllä.” Voimme kertoa, että Herran on antanut Saaralle turvallisuudentunteen täällä sodan jaloissa niin, että keskellä mitä kauheimpien pommitusten hän sanoo meille ja muille: ”Jeesus meitä varjelee!” Ja niin on Saara saanut kokea tuon konkreettisesti todeksi elämässään.”

Vaarallinen tie läpi sissialueen
Aina välillä jouduttiin menemään Zagrebiin, mutta koska moottoritie oli serbisissien valloittama, niin jouduttiin menemään pikkuteitä ja siellä menemään läpi levottoman sissien valloittaman alueen. Tämä levoton alue ei ollut turvallinen, sillä sissit olivat sen ympäröivät vuoret valloittaneet. Niinpä yhtä tiettyä tienpätkää valvoivat silloisen Umproforin (YK:n) rauhanturvaajat Argentiinasta. Muistan, että aina lähestyessämme tätä kyseistä pätkää, pyysin vanhempiani rukoilemaan ja sen jälkeen aina nukahdin. Mutta sen verran muistan, ennen nukahtamistani, että nämä argentiinalaiset rauhanturvaajat aina laskivat, montako meitä autossa oli, ennen kuin päästivät meidät puomeista läpi ajamaan läpi tämän alueen. Muistan jo silloin oppineeni espanjaksi laskemaan neljään: uno, dos, tres y cuatro. Kuitenkin aina nukahdin rukouksen jälkeen ja kun heräsin, olin kiitollinen Jumalalle, että päästiin ko. alueen läpi ilman ongelmia. Jos silloin opin sen, että Jumala pitää huolta omistaan. Hänen varjeluksensa oli jokaisella askeleellamme! Kiitos ja ylistys soikoot Jumalalle nyt ja aina!