3889.13 - Sodan arkea ja kissavarkaus

Vuosi vaihtui 1992:ksi ja sota-arki jatkui, vanhempani jakoivat humanitaarista avustusta ihmisille ja siitä syystä pihastamme tuli erittäin suosittu paikka. Aamusta iltaan pilvin pimein ihmisiä tuli kysymään apua. Emme saaneet levätä laisinkaan, siitä jälleen ote rukouskirjeestä 2/92 äitini sanoin: ”On valtava ilo olla kertomassa täällä kyseleville ihmisille Jeesuksesta ja myös auttaa pakolaisia ja köyhiä ihmisiä vaate- ja ruoka-avustuksilla mahdollisuuksien mukaan! Jaoimme ruoka kaksi kertaa viikossa ja vaatteita kerran viikossa. Ja aamulla klo 8 on isot jonot meidän porttien takana, vaikka vasta klo 9 alkaa jako. Erikoisesti ruokajonot ovat suuret, joten olemme saaneet apua kaartilaisilta (sotilailta), jotka valvovat jonoja, että järjestys säilyy ja meidän nuoret kirkkomme jäsenet ja ystävämme ovat auttaneet ruuan jakamisessa Jakovia niin, että 120 - 200 henkilöä saa ruokapakettinsa joka kerta. Tästä jakamisesta seurauksena on se, että ”massoittain” ihmiset tulevat kyselemään avustuksia joka päivä, eivätkä usko selvästi kirjoitettuja plakaatteja, milloin jako tapahtuu. Siksi ovikellot ja puhelimet soivat jatkuvasti, eikä meinaa millään saada hetkeäkään työrauhaa valmistella seurakuntamme tilaisuuksia, mikä on jotenkin välillä raskasta, kun iltapäivät kuluvat joko vierailuilla tai vieraita tulee meille.

Jakov sain senioriltamme määräyksen vastata myös Osijekin ev.lut. seurakunnasta, kunnes sinne saadaan vakituinen pappi. Hän on sopinut seurakuntalaisten kanssa, että hän pitää siellä joka toinen sunnuntai jumalanpalveluksen iltapäivällä klo 15. Nyt ensi sunnuntaina lähdemme ensi kertaa koko perheenä Osijekiin oman jumalanpalveluksen ja uskonnonopetuksen jälkeen.

Kun olimme Suomessa, kaupunkimme molemmat ortodoksipapit olivat paenneet tielle tietämättömille, eivätkä ole vielä palanneet takaisin. Heidän jäsentensä hautajaisia tarvittaessa ovat pitäneet katolliset papit sekä myös Jakov pyydettäessä. Kroatian tunnustamisen jälkeen saatiin vihdoin katuvalot ja koulut alkoivat 27.1., 5 kk myöhässä sodan takia. Yhtenä torstaina rättiväsyneinä halusimme pitää vapaa päivän. Laitoimme eväät ja suuntasimme luontoon eräälle keinojärvelle, mutta sotilas käännytti meidät pois. Yritimme sitten vuorelle. Sielläkin oli sotaharjoitukset ja meidän oli lähdettävä sieltä. Viimein mahdollisuus vielä oli Sava-joen rannalle, mutta sielläkin meitä odotti sama kohtalo. Näin vapaapäivämme päättyi lyhyesti eväiden syöntiin kotonamme. Kaupunkimme on ollut suhteellisen rauhallinen, mutta sotilaita näkyy katukuvassa kohtuullisen paljon. Tällä viikolla ainoa liikennesilta Sava-joen yli Bosnian ja Kroatian väliltä meidän läheltämme räjäytettiin ilmaan, tosin Bosnian puolelta, missä on ollut näinä aikoina myös levotonta. Rukoilkaamme rauhaa myös tänne Kroatiaan, sillä tilanne ei näytä ihan yksinkertaiselta!”

Kissavarkaus

Mirri ja mie pappilan takapihalla.

Muistan hyvin tuon äidin mainitseman vapaapäivän, sillä sinä päivänä meiltä varastettiin Mirri-kissamme. Kun palattiin kotiin epäonnistuneen luontoretken jälkeen, Mirriä ei näkynyt missään, vaikka se oli aina meitä vastassa rappusilla. Mirri oli erittäin uskollinen, rauhallinen ja kiltti kissa, kaikki saivat sitä silittää ja se oli myös erittäin kaunis. Sodan keskellä eräs jatkuvasti pihapiirissämme kävijä oli ihastunut kissaamme niin paljon, että vei Mirrin mennessään ja emme enää nähneet kumpaakaan. Mirrin varastaminen oli ikävä juttu pienelle tytölle, mutta pian sain uuden kissan Mikin.