Huhtikuussa 1992 serbien valloitettua Bosanski Brodin alkoivat hyökkäykset Bosnian puolelta meidän kaupunkiin, niistä kertoo äitini 4/92 rukouskirjeessämme: ”Vajaa kaksi viikkoa sitten saimme kuulla Sava-joen toiselta puolelta Bosanski Brodista sodan melskettä, jyskettä ja pauketta. Ja kuinka ollakaan, heti sen jälkeen eräänä aamuna klo 5:17 kaupunkimme sireenit herättivät sen vielä nukkuvat asukkaat suoraan kellareihin ja pommisuojiin, jonka jälkeen Bosanski Brodista alkoi sataa kranaatteja kaupunkiimme. Tämä yleishälytys kesti 6 vrk ja 6,5 h, minkä jälkeen oli vajaan kolmen päivän ”hiljaisuus”, kunnes taas sireenit toitottivat yleishälytyksen viikonlopuksi kaupunkiimme. Eilen ja tänään meillä on taas ollut hiljaista. Lieneekö tyyntä myrskyn edellä? Tähän asti on kolme henkilöä kuollut ja toistakymmentä ihmistä haavoittunut kranaattien iskuista ja tarkka-ampujien luodeista kaupungissamme. Poliisit löysivät myös yhden tarkka-ampujan kätköpaikan meidän lähimmästä naapurista, ortodoksisen kirkon tornista! Molempina sunnuntaina yleishälytyksestä huolimatta ihmisiä tuli kirkkoon, niin että saimme pitää jumalanpalveluksen, mutta pyhäkoulu ja nuorten tilaisuudet jäivät riskin takia pitämättä.
![]() |
Pakolaiset hakemassa avustusta. |
Kranaattien putoillessa kaupunkiimme saimme kuulla yhden iloisen uutisen, nimittäin Mario, Jakovin kaukainen sukulainen, neljäs serkku, jos niin voidaan laskea, on tullut uskoon. Hän oli poliisikoulussa Zagrebissa ja kahden vuoden ajan hän usein vieraili luonamme vapaahetkinään. Kävimme hänen kanssaan läpi uskonasioita ja hän lainasi meidän hengellisiä kirjojamme. Viime keväänä hän valmistautui poliisiksi ja joutui töihin Kniniin, yhteen pahimmista kriisialueista. Siellä serbisissit olivat hänet työtovereittensa kanssa ottaneet vangeiksi, pahoinpidelleet ja pieksäneet. Tässä kidutuksessa hän oli muistanut monta kertaa Jakovin sanat, miten ihmisen tarvitsee kääntyä Jumalan puoleen ja miten Jeesus voi antaa sydämeen todellisen rauhan. Vapaaksi päästyään ”raajarikkona” selkänsä ja lonkkiensa vioittumisten takia hän oli lainannut Jakovin veljeltä Billy Grahamin kirjan, Rauha Jumalan kanssa, jonka avulla hän oli saanut tulla uskoon. Tästä ilosta hän meille soitti ja pyysi meitä lähettämään hänelle Raamatun.” Pikkuserkkuni Mario kärsi pahoin vankina ollessaan, mutta hän löysi kärsimysten keskellä lohdun ja toivon Jumalasta. Jumala on ihmeellinen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti